 |
Pauli Hanhiniemi Keskustelufoorumi
|
| Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
| Kirjoittaja |
Viesti |
Päivi Tosimegarokkari


Liittynyt: 04 Lok 2004 Viestejä: 762 Paikkakunta: Helsinki
|
Lähetetty: 12.11.04 1:51 Viestin aihe: Miten Perunateatterin faniksi? |
|
|
Minua kiinnostaa tietää, kuinka tämän foorumin ihmisten ja Perunateatterin yhteinen taival muodostui, kuinka sinusta tuli fani?
Minäpä kerron oman matkakertomukseni:
En ole ollut Perunateatterin fani alusta lähtien. Pettymys ja suru Kolmannen Naisen hajoamisen johdosta oli niin suuri, etten edes halunnut kuunnella Perunateatteria. Perunateatterin ensimmäiset levyt menivät minulta ohi, koska satunnaisesti radiosta kuulemani biisit eivät kuulostaneet Kolmannelta Naiselta. Jotenkin en usko olevani ainut, joka alussa toivoi Perunateatterin olevan uusi Kolmas Nainen.
Kuuntelin aktiivisesti KN:n levyjä ja pikku hiljaa aloin ajatella, että on pakko päästä kuulemaan Paulin laulua myös livenä. Nauhoitin Kaivohuoneen Nova-klubi keikan ja huomasin yhä useammin bongaavani radiosta Perunateatterin biisejä. Kesällä 2001 Perunateatteri esiintyi Tavastialla ja se oli eka kerta kun näin bändin livenä. Keikka oli todella hyvä ja olin täysin lumoutunut ja hurmioitunut. Tajusin, että Perunateatterilla on erityinen, omanlaisensa sointinsa eikä se pyri muistuttamaan mitään muuta bändiä. Aloin käydä Perunateatterin keikoilla ja ostin levyjä.
Tunsin olevani aika yksin faniuteni kanssa, vaikka esim. tyttäreni pitää kovasti Joki-biisistä ja ystäväni ja sisareni tulivat kanssani keikoille. Tähän tilanteeseen tuli tänä kesänä muutos Aapelin baarin keikan jälkeen. Hieno keikka, jolla kuulin toistamiseen Kaikki rakkaudesta -levylle tulevia upeita biisejä. Fiilis oli keikalla upea, sekä yleisö että bändi viihtyivät ja nauttivat. Jälleen kerran ajattelin, että on kyllä upea bändi. Ja vasta silloin tajusin, että nämä kaikki muutkin ihmiset ovat tulleet tänne katsomaan Perunateatteria. Ensimmäistä kertaa koin faniyhteisöllisyyttä ja se on tärkeä osa faniutta.
Myös tämä foorumi on loistava tila kokea faniutta yhdessä muiden fanien kanssa. _________________ http://paivakavelylla.blogspot.com/ |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Lissu Hevikäyttäjä

Liittynyt: 03 Lok 2004 Viestejä: 101 Paikkakunta: Pohjois-Suomi
|
Lähetetty: 12.11.04 18:42 Viestin aihe: |
|
|
Olin vähän myöhäisherännäinen Kolmannen naisenkin kanssa. Ostin kyllä "Paha minut iski"-lp:n silloin, kun se ilmestyi, mutta seuraava levy jäi kauppaan opintojen aikaisen tiukan rahatilanteen takia. Ja sitä seuraava jne.
No, vuonna -98, kun koko bändi oli jo hajonnut, ostin itselleni Uran ties mistä sattuman oikusta. Kaipasin uutta kuunneltavaa kai. Ja se räjäytti pääni ajellessani vauvan kanssa jonnekin Joensuuhun tai minne lie. Ostin seuraavaksi kaikki Kolmannen naisen albumit. Pää jatkoi räjähtelyään, Paulin äänellä on sellainen vaikutus.
Sitten ostin pari Perunateatterin cd:tä joitakin vuosia myöhemmin. Alkuun ei päässyt oikein jyvälle. "Pidetään sadetta" kuitenkin jossain vaiheessa jysähti ja muutakin alkoi aukeamaan Vol.1:stä ja Kaupunkitarinoista. Ostin vähitellen loputkin cd:t, kuuntelin niitä satunnaisesti ja valikoidenkin ja järjestin itseni Ouluun keikalle torin rantaan v. 2002 joskus kesäkuussa. Olin aika myyty, vaikka olosuhteet vesisateineen ja kännissä toikkaroivine Suomen nuorisoineen ei ollutkaan nautittavimmat. Sen jälkeen kuume on kasvanut ja Paulin ääni saa minut ihan pauliintumaan...
Tosi on, että Kolmas nainen on mennyttä aikaa ja tietyssä määrin vanhan kertaus ei enää jaksa viehättää. Siksikin on kiva, että on muuta kuunneltavaa hyvin laulettuna ja sanoitettuna. Uutuuksiakin on kaivannut.
Sekava juttu, jälkikasvu häiritsee minkä ehtii... seuraavaan kertaan... _________________ *liian rikas raittiiksi ja politiikkaan rehti* |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Harhaluoti hopeinen Tulokas

Liittynyt: 12 Nov 2004 Viestejä: 8 Paikkakunta: Tampere
|
Lähetetty: 12.11.04 21:23 Viestin aihe: Faniksi |
|
|
Osuin Perunateatterin keikalle joskus useita vuosia sitten ihan sattumoisin ja heti upposi. Paulin ääni ja upeet sanotukset veivät kyllä mennessään. Levyt on ostettu sitä myöten kun niitä ilmestyy ja keikoilla käyn aina kun mahdollista, varsinkin Tampereella tai lähipaikkakunnissa. Onnekseni mulla on samanhenkisiä kavereita, joten melkein aina saan keikkaseuraa.
Kyllä Kolmas Nainenkin oli tuttu jo silloin joskus, mutta varsinainen fani en koskaan oikeestaan ollu. Tosin kesällä oli pakko käydä tsekkaamassa niiden keikka Ratinassa, kun kerran tilaisuus oli.
PHPT:n uudet sivut on ollut loistava juttu, pitkään harmittelin, kun netistä ei löytyny mitään juttuja bändistä. Nykyistä keikkapäiväkirjaa seuraan ainakin. Ja olen tätä keskustelupalstaakin lukenut mielenkiinnolla. Hyviä tyyppejä ainakin tuntuu olevan kaikki fanit. No, sehän ei yllätä yhtään! |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
solmu Tulokas


Liittynyt: 14 Nov 2004 Viestejä: 4 Paikkakunta: Hollola
|
Lähetetty: 14.11.04 2:29 Viestin aihe: Lyhyesti. |
|
|
Perunateatteri esiintyi heinäkuussa Rääkkylässä, kansanmusiikkifestivaali Kihauksen aikana. Olin paikalla. Juuri ennen keikkaa alkoi vihmoa. Päätin seitsemästi mönkiä telttaan (uuteen keltaiseen) horrostamaan. Onnekseni jäin kuuntelemaan. Olin aivan myyty. Hopealuoti mykisti; nerokas kappale. Tyylikäs, sanoituksellisesti iskevä, älykäs, kaunis, dynaaminen. Vaikutuin ja kuuntelin hartaasti (kaikkea).
Tultuani Rääkkylästä vähän etelämmäksi ryysin levykauppaan. Hopealuotia ei, tietenkään, löytynyt. Muuta tuotantoa kylläkin. No, köyhällä opiskelijalle ei juuri varoja levyostoksiin silloin liiennyt. Palasin asiaan lokakuussa, kun uusi Kaikki rakkaudesta-albumi ilmestyi. Ostin sen heti. Olen kuunnellut sitä (ja varhaisempaa tuotantoa) ahkerasti ja kiintynyt Perunateatteriin syvemmin: soundiin, Hanhiniemen ääneen, fiilikseen, sanoituksiin.
Perunateatterissa on "säröä", sitä juttua, mitä löytää ihmiselämässä rivien välistä. Ainutlaatuista. _________________ Kahden viikon kaari; elä, älä epäile. |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
maapallo Tosikäyttäjä


Liittynyt: 02 Lok 2004 Viestejä: 62 Paikkakunta: Helsinki
|
Lähetetty: 15.11.04 1:18 Viestin aihe: |
|
|
Mulla Perunateatteri on ollut luonnollinen jatkumo Kolmannen naisen jälkeen. Kolmas nainen kolahti vasta vuonna 1991 (sitä ennen kuuntelin vain ulkomaista musiikkia) ja ensimmäisen kerran näin bändin livenä (iän vuoksi) vasta lakkiaisia edeltävänä iltana vuonna 1994. Edelliskesänä tuli sitten tuokin vaje otettua takaisin..
Perunateatteria kuuntelin aluksi milloin enemmän ja milloin vähemmän. Keikoilla kävin lähes aina kun bändi keikkaili koti- tai opiskelupaikkakunnillani. Bobin aikoihin rupesin käymään kaverini innostamana keikoilla enemmän ja sillä tiellä ollaan.. Keikkojen myötä olen huomannut, ettei meikäläistä enää muuten ravintolaan meinaa saada kuin bändejä kuuntelemaan.. (Suosittelen Jonna Tervomaata!)
Niin, kyllähän se minutkin Paulin ääni veti aikoinaan bändin musiikkia kuuntelemaan.. tai ensin kyllä erään toisen pojan esitys biisistä "Valehtelisin jos väittäisin".. |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Pekka Hevirokkari

Liittynyt: 12 Lok 2004 Viestejä: 449 Paikkakunta: Helsinki
|
Lähetetty: 15.11.04 3:03 Viestin aihe: |
|
|
Näin valon 7.10.2004 Tavalla. Olin kyllä ostanut levyn, heti sen ilmestyttyä.
Joten uudet biisit olivat hieman tuttuja...mutta livenä WAUH WAUH WAUH..
Tapasin bändin eräässä mukavassa tapahtumassa kesällä, mikä hienointa, en omannut minkäänlaista käsitystä tai ennakko asennetta heitä kohtaan.
Pääsin juttuun heidän kanssaan ja taisin Paulin kanssa vaihtaa pisimmän tarinan...hauskan kertomuksen kuulin..minulle jäi mukava käsitys Paulista ja Perunaboy:sta..ja varsinkin kun tutkin jälkeenpäin heidän uraa ymmärsin minkä suosion varsinkin Pauli oli kokenut..ihmettelin kuinka täyspäisiä kavereita ja mukavia olivat..
Mietin kuinka KolmasNainen ohitti minut ...minulla on muistikuva Peer Güntin rock:in Sm voitosta...ja voiton jaosta...tunnistin kyllä KolmannenNaisen ja muistin jonkin biisinkin...valehtelisin jos väittäisin
No olen paikannut tietämystäni..hävisin karvaasti kahdelle ilmeisemmin forumilaiselle huutonetissa kisan Koulu on tyhmää singlestä..joskin voitin 3N:n Ura levyn...ja taas ihmettelin tälläistä kamaa, missä koomassa olen elänyt...sitten voitin PHPT vol1:sen. Sitä en ole ehtinyt kovin kuuntelemaan Pidetään sadetta.. URA kyllä kolahti kovaa..näin lyhyen oppimäärän jälkeen Kaikki rakkaudesta levy on erilainen, kuin vuolas koski, aina joku uusi juttu nousee pintaan..tuntuu tosiaan että levy vain paranee uusilla kuuntelu kerroilla.
Väittäisin jos en tietäisi..että bändi on lajissaan kovimpia live bändejä Suomessa, jopa kovin .. |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
nukkavieru Käyttäjä

Liittynyt: 11 Nov 2004 Viestejä: 23
|
Lähetetty: 15.11.04 7:00 Viestin aihe: |
|
|
Tjaah, allekirjoittaneen tärykalvojen mieltymyksen PHPT:iin lähtökuopat kaivettiin -kuten varmaan monella muullakin fanilla- tuon ah, niin legendaarisen 3.Naisen aikoihin.
Kyseistä poppoota olin kuunnellut enemmän tai vähemmän toisella korvalla. Itseasiassa se meni toisesta korvasta sisään, toisesta ulos kunnes 3N pakersi studiossa suurimman virstanpylväänsä "Hyvää ja kaunista". Tuon pitkäsoiton tekstit kosketti ja koskettaa yhä edelleen syvältä.. Ulkolaisen populaarimusiikin suurkuluttaja oli myyty. Voiko joku tehdä tosiaankin tuollaisia tekstejä? Tekstejä, jotka ei aina aukea vielä sadannellakaan soittokerralla. Tekstejä, jotka antavat ajattelemisen aihetta. Tekstejä, joihin voi samaistua. Tekstejä, jotka kestää monta kuuntelukertaa. Mielestäni musiikki tukee hyvin Paulin tarinoita, vaikka se soitannollinen puoli kieltämättä on välillä sivuseikka. Sivulause päälauseen ollessa ehdottomasti biisin teksti.
3N:n hajoaminen sen ollessa vielä uhkeimmillaan oli luonnollisesti shokki. Meikäläiselle oli itsestäänselvyys, että Perunateatteri oli se seuraava bändi -ei Luunelonen saati Laiskat auringossa- mitä kuuntelen ja joiden tuotantooni mieluusti sijoitan kuinkas muuten Paulin takia.
Eikä Paulin kynästä ollut muste mihinkään kuivunut. Vaikka Vol.1 ei mikään mestariteos PHPT:n tuotannossa ollutkaan, niin oli se sentään kivijalka. Bändi on sittemmin hitsautunut musiikillisesti hyvin yhteen. Enemmän tai vähemmän henkitoreissaan (musiikillisesti) oltuaan PHPT:n virstanpylväs oli eittämättä Laineen mukaantulo bändiin Pikkutaivas -levylle.
Vaikka PHPT svengaa ja soi enemmän kuin hyvin levyllä on kyseinen orkesteri ennenkaikkea Keikkabändi isolla koolla. Tuskin kukaan, joka sen soitantoa on saanut livenä todistaa voi väittää, etteikö olisi saanut euroilleen vastinetta. Ollaan sitten mitä mieltä tahansa siitä mitä biisejä pitäisi soittaa (Nukkavierun voisitte ottaa jo takaisin ohjelmistoon! )tai jättää soittamatta keikoilla toimii biisi kuin biisi entistä paremmin keikalla kuin levyllä. Se ei kuulkaas pojat ja tytöt ole ihan noin joka bändin kohdalla. Valitettavasti.
Hyvää kannatti odottaa. Nimittäin tuota uutta "Kaikki rakkaudesta" cd:tä. Toivottavasti seuraavaa ei tarvitse odottaa yhtä kauan.
Luonnollinen jatke voisi olla julkaista levyllinen livemateriaalia seuraavaksi? Kymmenen vuoden aikana sitä on varmasti kertynyt varastoon jälkipolvillekin kuultavaksi asti. Tuo 10v PHPT:ia on muuten hatunnoston arvoinen suoritus. Tuskin monikaan 3N:n raunioilla uskoi, että tästä bändistä tulisi pitkäikäisempi? _________________ Lisää limsaa mun paukkuun, kun mun puhe alkaa sammaltaa.. |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Tyttö taksissa Hevirokkari


Liittynyt: 03 Lok 2004 Viestejä: 418 Paikkakunta: Helsinki
|
Lähetetty: 15.11.04 12:58 Viestin aihe: |
|
|
Nyt täytyy kyllä kaivella pölyisiä muistiarkistoja... Kaikkihan lähti Kolmannesta Naisesta, jonka löysin jo joskus 80-luvun puolella. Ainoat levyt jotka omistan on Elämän tarkoitus ja Ura (poikakaverilla oli varhaisempia levyjä, joita tuli myös kuunneltua). Lähinnä keskityin keikkafanitteluun. Sitä en tarkkaan ottaen muista, missä vaiheessa havaitsin Perunateatterin olemassaolon. Edes ensimmäistä näkemääni keikkaa en ihan varmasti muista. Olisiko se peräti ollut niin myöhään kuin vuonna 2000 Tavastialla? En ole varma.
Pari ekaa levyä ovat minulta joka tapauksessa vieläkin kuulematta, eli Kaupunkitarinoista lähtien olen keikkunut mukana. En edes muista, lähtikö kiinnostus radiosta tms. kuulemistani biiseistä vai keikkakokemuksesta. Suurimpana houkuttimena musiikin ääreen on kuitenkin eittämättä olleet monien muidenkin mainitsemat asiat: The Ääni ja The Sanat, plus livekarisma. Myös muille bändin jäsenille on annettava heille kuuluva kunnia. Monet kerrat musisointi ja sovitukset on herättäneet aivan vastaavia tuntemuksia kuin edellä mainitut elementit. Ja livenähän sen viimeistään huomaa, kuinka hyvin bändi toimii.
Minusta bändi ei ollut Kaupunkitarinoita-levyllä mitenkään henkitoreissaan, päinvastoin. Mutta hyvää Laineen mukaantulo on varmasti tehnyt. Vielä kuitenkin ehkä pikkuisen enemmänkin kaipaisin / olen kaivannut musiikillista kokeilumieltä, ennakkoluulottomampaa revittelyä jne, joita onneksi viimeisillä levyillä on sitten ollutkin, esimerkkinä Suudellaan. Liveversioista Pidetään sadetta on sieltä hienoimmasta päästä, ja myös Moottorisaha ja 100A ja Kiitti hei on livenä puhjenneet kukkaan. Sillä on aina ollut piristävä vaikutus, kun soitto on hetkittäin irtautunut laulumelodian ja biisin peruskaavan kahleista. Se (ja tekstit) on yleensä niin hallitsevassa osassa, että soitto jää väkisinkin vähän säestyksen asemaan. Suudellaan on tästä erinomainen poikkeus. Sanat ja laulukin tavallaan tehostuvat, kun niitä on vähemmän ja kun musiikki tukee niitä vielä tavallista enemmän, tai tavallaan luo ihan oman kuulomaisemansa aiheesta. Myös Jätkä taksissa on tällainen biisi. En lakkaa ylistämästä sitä 8) Ja sovituksesta muuten hatunnosto Hiidenniemelle, joka kansitekstien mukaan on yksin sen takana!
Pienestä kritiikin-/toiveenpoikasesta huolimatta kuitenkin juuri ne tekstit ja laulu ovat kieltämättä minullekin PT:ssa ne tärkeimmät asiat 8) Ja joo, minusta bändin nimi voisi mieluummin olla pelkkä Perunateatteri. Sinnikkäästi puhun siitä itse sillä nimellä. Eihän Kolmas Nainenkaan ollut Pauli Hanhiniemen Kolmas Nainen  _________________ Ei se voinut aavistaa |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Juha Moderaattori

Liittynyt: 04 Lok 2004 Viestejä: 543
|
Lähetetty: 15.11.04 15:53 Viestin aihe: |
|
|
Kolmannesta Naisesta innostuin ehkäpä '92. Siitähän ei sitten mennyt kauaa, kun 3N hajos ja tuli Perunateatteri. Heti alussa en sanois olleeni fani. Livenä näin poppoon ekan kerran muistaakseni vuonna '98 Kaupunkitarinoita levyn aikoihin, jolloin diggailu rupes muuttumaan enemmän fanitukseksi. Toi keikka oli pienimuotoinen festari paikkakunnan torilla (muut esiintyjät oli paikallisia). Ennen Pidetään sadetta biisiä Pauli katseli taivaalle ja tokas, että voi olla et kohta joudutaan pitämään sadetta. Ja kuinka ollakkaan sen biisin aikana rupes satamaan kaatamalla. Torilla meni pieniä puroja... Seuraavan kerran näin Perunateatterin vuonna 2000, kun soittivat Pikkutaivas -levyn materiaalia ja Pauli muisteli sitä sade-episodia. (näyttää vähän jutut rönsyilevän). Kuitenkin tässä vaiheessa olin viimeistään sitten fani.
Jokunen keikka on tullu nähtyä noiden lisäksi ja kiintymys bändiä kohtaan on kasvanut aika suureksi. Niin hienoja ne Paulin tekstit on. Keikat on kaikki ollu mieleenpainivia, oli paikan päällä yleisöä paljon tai vähän, niin fiilis on aina ollu omalla tavallaan hyvä. |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Eeyore Käyttäjä


Liittynyt: 25 Lok 2004 Viestejä: 47 Paikkakunta: Tre
|
Lähetetty: 16.11.04 14:26 Viestin aihe: |
|
|
Minä, kutakuinkin nuorena ihmisenä, pidän Perunateatteria parempana kuin Kolmatta Naista. En voi väittää, etteikö niillä olisi aivan loistavia biisejä, mutta Perunateatteri kolahtaa kuitenkin paremmin.
Tutustuin Paulin molempien bändien tuotantoon suunnilleen samoihin aikoihin kun sain kaverilta kuunneltavaksi PT:n Kaupunkitarinoita ja KN:n Kultahippuja -kokoelman. Ja siitä se sitten lähti...
Tällä hetkellä levyhyllyä koristaa kaikki PT:n cd:t ja yksi ainoa KN:n cd; Hikiset siivut. _________________ -Uskallatko nojata omaan onneesi?- |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
rakkaus on Tulokas


Liittynyt: 04 Nov 2004 Viestejä: 19 Paikkakunta: Etelä Suomi
|
Lähetetty: 26.11.04 15:22 Viestin aihe: Miten Perunateatterin faniksi? |
|
|
Olen vähän erilainen nuori kun en ole edes Kolmatta Naista koskaan kuunnllut, toki Valehtelisin jos väittäisin että se kappale olisi jäänyt kuulematta, mutta en ole edes tiennyt kenen biisi se on No, kaverit sai houkuteltu meitsin mukaan Tampereen Ratinalle viime elokuussa ja oli sellaiset fiilikset sen keikan jälkeen ett WAU Eput oli vähän tuttuja mutta varsinkin Kolmas Nainen teki minuun vaikutuksen ja tietenkin Pauli Kunhan sitten palattiin maanpinnalle niin kaverini sanoi että sitten kun PHPT tulee stadiin niin mennään kuuntelee, on vielä parempi kuin KN. Joten lokakuun 7. mentiin sitten Tavastialle ja sen jälkeen olin myyty Hurahdin ihan täysin, tapa miten bändi soittaa, ihanat soundit ja Paulin ääni on taivaallinen! Miten jätkä osaa tehdä niin hyvää musaa, taas kerran WAU! 8)
Nyt puoltoist kuukautta myöhemmin oon käynyt neljä kertaa keikalla nauttimassa, joista kaksi oli tällä viikolla (järvenpää ja stadi), joten kai mun on tunnustettava olevani fani mutta ylpeä sellainen Järvenpää oli tosi yes , mutta valitettavan vähän jengiä, stadissa yleisö taas oli paremmin messissä.
Anyway, KIITOS Pauli ja Perunateatteri - ootte mahtavia! Hurahtanut M. Nyt ootellaan seuraavaa keikkaa... |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
maapallo Tosikäyttäjä


Liittynyt: 02 Lok 2004 Viestejä: 62 Paikkakunta: Helsinki
|
Lähetetty: 3.12.04 13:25 Viestin aihe: |
|
|
Käväsin pitkästä aikaa Kolmannen naisen forumissa ja huomasin ilmoituksen, että itsenäisyyspäiväyönä tulee maikkarilta viime elokuun Tavastian keikka.
00:05 Keikalla: Kolmas nainen
(In Concert)
Pauli Hanhiniemi, Sakari Pesola, Timo Kivikangas, Raimo Valkama, Timo Löyvä ja Pasi Kallioniemi Helsingin Tavastia-klubilla viime elokuussa. Ohjaaja: Pasi Takula, tuotanto: DeCo Media Oy, 2004. (36'23")
 |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Tyttö taksissa Hevirokkari


Liittynyt: 03 Lok 2004 Viestejä: 418 Paikkakunta: Helsinki
|
Lähetetty: 3.12.04 14:26 Viestin aihe: |
|
|
| maapallo kirjoitti: | | 00:05 Keikalla: Kolmas nainen |
Kopsasin jutun myös tuonne Uutisia-osastoon, vaikkei olekaan Perunateatteri-uutinen. Vihdoin pääsee kokemaan keikan uudestaan, kun ei vielä ole vehjettä jolla katsoa DVD:tä. Kiitos maikkari!  _________________ Ei se voinut aavistaa |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Jake Admin


Liittynyt: 02 Lok 2004 Viestejä: 841 Paikkakunta: Helsinki
|
Lähetetty: 8.12.04 15:30 Viestin aihe: |
|
|
Mitenkäs sitä on oikein Perunateatterin pariin ajautunut... Kolmannesta naisesta se tietty kaikki lähti. Satunnainen 3N:n kuuntelu muuttui säännölliseksi, kun jo kotoa pois muuttaneen isosiskoni levyhyllystä tarttui jollain syys- tai hiihtolomalla käteen Kolmannen naisen Hyvää ja kaunista -albumi. Se kopioitui sitten hyvin nopeasti omalle c-kasetille ja omaan muistiin. Siitä asti olen ollut koukussa, ja kun bändi sitten lopetti, oli ainetta pakko saada lisää.
Taisin olla armeijassa kun Perunateatterin Vol.1 ilmestyi. Levyn biiseistä ainakin "Kaikille joskus käy soi niin" soi aktiivisesti silloisen Radiomafian aamuissa (Ulmanen ja Roihako se oli) ja se toi valoa meidän tupamme unisiin aamuihin. Perunateatteri täytti mulle Kolmannesta naisen hajoamisesta syntyneen aukon, mulla ei ollut mitään vastareaktiota, enkä odottanut bändin kuulostavan samanlaiselta kuin 3N. Päinvastoin, olin iloinen bändin rosoisuudesta verrattuna 3N:n viimeisten levyjen hiottuun soundiin. Myös Paulin lyriikat tuntuivat ja tuntuvat edelleen puhuttelevan enemmän kuin Kolmannen Naisen teksteissä.
Myös Luunelosen albumit ostin heti kun ne ilmestyivät, keikoille en koskaan ehtinyt, enkä edes muista minkä verran niitä oli.
Perunateatterin keikkoja tuli sitten kierrettyä ehkä 1-2 keikan vuosivauhtia, kunnes sitten jossain vaiheessa tuli vähän kyllästymistä keikkoihin. (Syyt jääköön kertomatta.) Muistaakseni Kaupunkitarinoiden ilmestyttyä tuli bändiä kuunneltua enimmäkseen vain levyltä.
Sitten innostus nousi uudestaan ja tässä sitä nyt ollaan. Bändi ja sen musiikki on parempaa kuin koskaan. Älyttömän hauskaa on myös jakaa ajatuksia musiikista täällä. Sekin on osaltaan kasvattanut intoa. Bändi on hyvä, mutta myös sen kuuntelijat vaikuttavat hyviltä tyypeiltä.  _________________ YouTube-sivuni |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Lukkoseppä Tulokas

Liittynyt: 04 Tam 2005 Viestejä: 8
|
Lähetetty: 11.1.05 23:52 Viestin aihe: Miksi Pauli? |
|
|
Olen jo pidempään pohtinut että mikä Paulin jutuissa kiinnostaa, mukaanluettuna 3. nainen ja PT. Lopputulos omalle kohdalleni on, että taidan etsiä jotakin "surkimusromantiikkaa" tai jotakin muuta jota en osaa selittää. Oma elämäni on kivaa ja menevää, rahaa ja valtaakin riittää ja voisin katsella moniakin ihmisiä ns. alaspäin. "tulipalot, erot, linnatuomiot kuuluu ohjelmaan", "leimaamaton corolla", "kai mä tästäkin toivun", "äiti pojastaan pappia toivoi, poika lauloi, lauloi ja joi", "jartsa" ym. kuvaukset ovat niin jotenkin suloisen surullisia. itse en kyllä sellaista haluaisi kokea, kaikki romantiikka siitä totuudesta varmaan romuttuisi. On vain helppoa fiilistellä (ja "elää" hetki toisin) kotisohvalta käsin tälläistäkin. Jokaisen levyn kansi (aito ja kiireetön) kyllä houkuttelee hyppäämään pois koko "nykymaailmasta" ja haistattamaan paskat koko yhteiskunnalle ja kaikelle pokkuroinnille. ei taida silti kannattaa...
Niin, ja "kaikki rakkaudesta" ei kuulu tähän kategoriaan, ne jutut on kai kaikille tuttuja muusta tilanteesta riippumatta.
Ymmärsikö kukaan pointtini? |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
|
|
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa Et voi äänestää tässä foorumissa
|
|