| Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
| Kirjoittaja |
Viesti |
dixi Rokkari

Liittynyt: 03 Lok 2004 Viestejä: 295 Paikkakunta: Helsinki
|
Lähetetty: 11.5.09 16:28 Viestin aihe: Kolmas Nainen julkaisee uuden albumin |
|
|
| Mesta.net kirjoitti: | Vuonna 1994 hajonnut, sittemmin harvakseltaan keikkaillut Kolmas Nainen tekee täysiverisen paluun ja julkaisee uutta materiaalia. Bändi valmistelee parhaillaan uutta albumia julkaistavaksi syksyllä 2009 Universal Musicin kautta. Tulevalta albumilta on lohkaistu single Kaiken pitäis muuttuu joka lähtee soimaan radioissa maanantaina 11.5.
Uudella levyllä esiintyy bändin alkuperäiskokoonpano Pauli Hanhiniemi (laulu), Sakari Pesola (kitara), Raimo Valkama (basso), Pasi Kallioniemi (rummut), Timo Löyvä (kitara) sekä vuonna 1989 bändiin liittynyt Timo Kivikangas (kitara).
Vuonna 1982 perustettu Kolmas Nainen ehti tehdä urallaan seitsemän studioalbumia ja legendaarisiksi muodostuneita hittibiisejä kuten Tästä asti aikaa, Äiti pojastaan pappia toivoi ja Hyvää ja kaunista.
Bändin solisti Pauli Hanhiniemi kommentoi tulevia keikkoja ja uutta albumia seuraavasti:
- Vaikka oltais jonain kesänä soitettu ihan vaan pari keikkaa, ollaan me valmistauduttu niihin aina huolella. Tässä on noudatettu erään ikaalislaisen ravintolan toimintafilosofiaa. Kehuttiin kerran niiden pitsoja ja tarjoilija vastasi, ettei huonoja kannata tehdä. Ollaan me sekin huomattu, että soittohomma, treenailukin, tällä porukalla on ensiluokkaista ajanvietettä. Ja kun me ollaan soiteltu noita tuttuja biisejämme jo aika monta vuotta, vaikkakin harvakseltaan, ollaan vähitellen kypsytty ajatukseen, että voitaishan me saattaa aina silloin tällöin putkahtaneita uusia biisintynkiä ihan valmiiseen muotoonkin. Niin me sitten huomattiin niitä kertyvän jopa niin, että taitaa olla aika tehdä uusi levy! Edellisestä onkin jo viisitoista vuotta.
Kesällä 2009 bändi tullaan näkemään kuudella keikalla: Seinäjoen Provinssirockissa 12.6, Helsingin Kaisaniemessa 13.6, Tampereen Tammerfestissä 10.7, Jyväskylän Suomipopfestivaalilla 17.7. Kotkan meripäivillä 18.7. ja Turun Tall Ships’ Races-tapahtumassa 25.7.
Uutta kappaletta voi kuunnella pätkän osoitteessa http://www.myspace.com/3nainen |
Täst mie tykkään Uusi biisi kuulosti ihan ookoolta, ei nyt miltään minkä takia pitäisi liekeissä olla, mutta eiköhän kokonaiselta levyltä löydy sellaisiakin biisejä. Hieno homma! _________________ http://www.anomus.com/ |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Juha Moderaattori

Liittynyt: 04 Lok 2004 Viestejä: 543
|
Lähetetty: 11.5.09 18:42 Viestin aihe: |
|
|
| No perhana, hieno homma. Mistäs kyseisen biisin kuulis ihan kokonaisuudessaan. Ei noin lyhyen pätkän perusteella uskalla mitään sanoa, muuta kuin että Kolmannelta Naiselta se kuulostaa näin äkkiseltään, muttei se kai ihme ole. |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Jake Admin


Liittynyt: 02 Lok 2004 Viestejä: 841 Paikkakunta: Helsinki
|
Lähetetty: 11.5.09 20:13 Viestin aihe: |
|
|
Loistavata, enpä ois osannut odottaa mitään tällaista! Eli kesällä saataneen kuulla jo uuttakin matskua keikoilla. Hianoa. _________________ YouTube-sivuni |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Juha Moderaattori

Liittynyt: 04 Lok 2004 Viestejä: 543
|
Lähetetty: 11.5.09 21:14 Viestin aihe: |
|
|
Ehkäpä sitten kesän festarikeikkojen ja syksyn levyn julkaisun jälkeen ois klubikiertueen vuoro.
Oonko vähän hätäinen?  |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Jake Admin


Liittynyt: 02 Lok 2004 Viestejä: 841 Paikkakunta: Helsinki
|
Lähetetty: 11.5.09 21:44 Viestin aihe: |
|
|
| Juha kirjoitti: | Ehkäpä sitten kesän festarikeikkojen ja syksyn levyn julkaisun jälkeen ois klubikiertueen vuoro.
Oonko vähän hätäinen?  |
No ei kai sitä levyä arkistoihin tehdä pölyttymään? Levynjulkistuskiertue on tietysti luvassa. Pitäähän sitä levyä myydäkin jne. Tämä nyt on siis ihan mutua, mutta ei nyt ihan tavatontakaan olisi. _________________ YouTube-sivuni |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Sari Tosimegarokkari

Liittynyt: 11 Elo 2005 Viestejä: 758 Paikkakunta: Kouvola
|
Lähetetty: 12.5.09 8:21 Viestin aihe: |
|
|
Hieno juttu!Kyllä tää vähän yllätti.Muistan Paulin jossain todenneen muutama vuosi sitten Kolmannen Naisen paluu kyselyihin jotenkin vertauskuvallesesti,että kaikki tykkää kuplavolsuista,mutta harvoin niitä näkee talvella.Eli aikansa kutakin jne.No,mieli voi aina muuttua...ja erittäin hyvä niin!
Jotenkin uudesta kipaleesta tulee mieleen Perunateatterin ja Kolmannen Naisen risteytys.Hyvältä kuulosti!Mielenkiinnolla odotan uutta materiaalia ja kesällä pääsee näkemään ja kuulemaan myös livenä.  |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Tyttö taksissa Hevirokkari


Liittynyt: 03 Lok 2004 Viestejä: 418 Paikkakunta: Helsinki
|
Lähetetty: 12.5.09 17:54 Viestin aihe: |
|
|
No tämäpä oli totisesti yllätys! En olisi ikinä uskonut. Hauska yllättyä
Selittänee Hehkumon hiljaiselon, vaiko toisinpäin... _________________ Ei se voinut aavistaa |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Juha Moderaattori

Liittynyt: 04 Lok 2004 Viestejä: 543
|
Lähetetty: 14.5.09 13:41 Viestin aihe: |
|
|
Nem-Booking:n sivuilta:
| Lainaus: | KOLMAS NAINEN : KAIKKI MUUTTUU (11.5.2009)
Nyt se on totta : Kolmas Nainen tekee odotetun paluun ja julkaisee uuden albumin syksyllä 2009! Tulevalta albumilta on lohkaistu single ”Kaiken pitäis muuttuu” joka lähtee soimaan radioissa maanantaina 11.5.
Uudella levyllä esiintyy bändin alkuperäiskokoonpano Pauli Hanhiniemi (laulu), Sakari Pesola (kitara), Raimo Valkama (basso), Pasi Kallioniemi (rummut), Timo Löyvä (kitara) sekä vuonna 1989 bändiin liittynyt Timo Kivikangas (kitara).
Albumin julkaisu tarkoittaa myös keikkailua syksyllä 2009. Kiertue kestää 3-4 viikkoa ja ajoittuu loka-marraskuun vaihteeseen. Tarkoitus on tehdä yhteensä 12-13 esiintymistä kattavasti koko Suomessa. Kesä-heinäkuussa 2009 Kolmas Nainen esiintyy Seinäjoella, Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä, Kotkassa ja Turussa. Keikkailua jatketaan keväällä ja kesällä 2010. |
Enpäs aikaisemmin moista tiedotetta huomannut. Että uumoilemani syksyn kiertue toteutuu ja keikkailu jatkuu ensi vuoden puolellakin. Hyvä hyvä. Aktivoituuko Kolmas Nainen ihan säännöllisen epäsäännölliseksi projektiluonteiseksi yhtyeeksi... |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
mami Tulokas

Liittynyt: 19 Tou 2009 Viestejä: 13
|
Lähetetty: 19.5.09 21:50 Viestin aihe: |
|
|
Tämä on niin parasta kyllä! Nyt on pakko päästä keikoille kesällä, ja sitten uudestaan syksyllä kun levy on ilmestynyt.
Näin Hanhiniemen sunnuntaina telkussa, ja äkkäsin että Kolmas Nainen todellakin tulee takaisin. Ja niinku joku täällä totesi niin Pauli on kyllä raikkaan ja hyväkuntoisen näköinen! Mitenhän muut hemmot? 8) |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
|