| Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
| Kirjoittaja |
Viesti |
Juha Moderaattori

Liittynyt: 04 Lok 2004 Viestejä: 543
|
Lähetetty: 31.8.06 21:37 Viestin aihe: [Hupia] Parhaista parhaat pudotuspeli (suuri loppuhuipennus) |
|
|
Syksy saapuu... niin myös pudotuspelit. Tällä kertaa Perunateatterin jokaisesta pudotuspelistä on napattu mukaan kolme parasta kappaletta (päätin itsekseni hurjasti kyselemättä). Ajattelin, että näin mukaan kertyy suht sopiva määrä kappaleita.
Biisien järjestys tuossa äänestyslistassa meinasi aiheuttaa harmaita hiuksia (sekin tärkeä asia, tietenkin). Ennenhän vain on laitettu levyjen oikea järjestys. Mutta miten tällä kertaa? Ensin meinasin arpoa, mutta laiskuus vei voiton, joten tuon listan toteutin periaatteella ensin ykköset vanhimmasta tuoreimpaan ja sitten kakkoset... Yksinkertaista -kokoelman kolme parasta tsibaletta löytyi jo näiltä muilta top-3 -listoilta, joten se ei vaikuttanut järjestykseen.
Kerrataan säännöt:
Joka kierroksella äänestetään heikoin lenkki pois. Eli kappale, joka miellyttää vähiten äänestetään ulos.
Jokainen käyttäjä voi äänestää vain kerran jokaisella kierroksella. Äänestää voi jokaisella kierroksella. Kierros kestää siihen saakka, kun 15 ääntä on annettu tai korkeintaan kolme vuorokautta. Mikäli kierroksen tulos on selvä, voidaan kierros lopettaa aikaisemminkin. Eniten ääniä kierroksella saanut biisi putoaa pois. Mikäli tilanne on 15 äänen tai kolmen vuorokauden jälkeen tasan, seuraava ääni ratkaisee putoajan.
Kuka tahansa voi aloittaa uuden kierroksen. Ilmoita pudonnut biisi ja laita kisassa jäljellä olevien biisien nimet viestiisi.
Ja tästä se taas lähtee:
1. Pidetään sadetta
2. Moottorisaha ja 100A
3. Kaipaan
4. Siipeen jos sain
5. Ois ollut hyvä tajuta
6. Hopealuoti
7. Voi vihaa
8. Kerran elettyä
9. Perso elämälle
10. Vieraslista
11. Joki
12. Tervetuloa
13. Kaikille joskus käy niin
14. Aina se syksy...
15. Toisen takin taskuun
16. Ettäs uskalsin
17. Kirka
18. Rakkaus on
Laittakaahan ääniä satelemaan!
Viimeinen muokkaaja, Juha pvm 31.8.06 23:52, muokattu 4 kertaa |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Sari Tosimegarokkari

Liittynyt: 11 Elo 2005 Viestejä: 758 Paikkakunta: Kouvola
|
Lähetetty: 31.8.06 22:21 Viestin aihe: |
|
|
Mootorisaha ja 100A,olen kai LIIAN urbaani ettei tämä pure minuun.  |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Juha Moderaattori

Liittynyt: 04 Lok 2004 Viestejä: 543
|
Lähetetty: 31.8.06 23:48 Viestin aihe: |
|
|
| Kirka |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Päivi Tosimegarokkari


Liittynyt: 04 Lok 2004 Viestejä: 762 Paikkakunta: Helsinki
|
Lähetetty: 1.9.06 8:08 Viestin aihe: |
|
|
Kaikille joskus käy niin
Näistä biiseistä on vaikea valita, joten taitaa olla mielenkiintoinen pudotuspeli tulossa: äänien hajonta taitaa olla suurempi kuin aikaisemmissa pudotuspeleissä.
Vieläkin harmittaa, että Kaikki rakkaudesta -levyltä pudotettiin suosikkini Suudellaan sen verran ajoissa, ettei se päässyt tähän kolmen kaartiin mukaan. _________________ http://paivakavelylla.blogspot.com/ |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
dixi Rokkari

Liittynyt: 03 Lok 2004 Viestejä: 295 Paikkakunta: Helsinki
|
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
vastaantulija Rokkari

Liittynyt: 04 Hei 2005 Viestejä: 217 Paikkakunta: tampere
|
Lähetetty: 1.9.06 17:11 Viestin aihe: |
|
|
Kaikille joskus käy niin _________________ mitä sanat tarkoittaa |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
kirsi Tosimegarokkari


Liittynyt: 02 Lok 2004 Viestejä: 719 Paikkakunta: Helsinki
|
Lähetetty: 2.9.06 8:11 Viestin aihe: |
|
|
Moottorisaha ja 100 A _________________ Ois ollut hyvä tajuta! |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Jake Admin


Liittynyt: 02 Lok 2004 Viestejä: 841 Paikkakunta: Helsinki
|
Lähetetty: 4.9.06 15:47 Viestin aihe: |
|
|
No ohhoh, meinas äänestyksen alku mennä sivu suun. Toivottavasti saamme mahdollisimman monen tähän hommaan mukaan.
Minun ääneni saa:
Kaipaan |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
nukkavieru Käyttäjä

Liittynyt: 11 Nov 2004 Viestejä: 23
|
Lähetetty: 4.9.06 22:35 Viestin aihe: |
|
|
Paljon hyviä pottuteatteribiisejä puuttuu tuosta 18:sta..makuasioistahan voi (tunnetusti 8) ) ja pitääkin kiistellä.
Mikä sitten vähiten miellyttää meikäläistä tuossa maagisessa listassa? Valintaa ei ollut kovinkaan vaikeaa tehdä. Keskikertaiselta Vol.1:ltä vieläkin keskinkertainen täytebiisi VOI VIHAA olkoon valintani..  _________________ Lisää limsaa mun paukkuun, kun mun puhe alkaa sammaltaa.. |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Juha Moderaattori

Liittynyt: 04 Lok 2004 Viestejä: 543
|
Lähetetty: 5.9.06 13:25 Viestin aihe: |
|
|
Vähän meni jo kierros yliajalle, joten jatketaan. Moottorisaha ja 100A -kappleelle kertyi eniten ääniä, se siis tipahtaa.
Jatkuu:
1. Pidetään sadetta
3. Kaipaan
4. Siipeen jos sain
5. Ois ollut hyvä tajuta
6. Hopealuoti
7. Voi vihaa
8. Kerran elettyä
9. Perso elämälle
10. Vieraslista
11. Joki
12. Tervetuloa
13. Kaikille joskus käy niin
14. Aina se syksy...
15. Toisen takin taskuun
16. Ettäs uskalsin
17. Kirka
18. Rakkaus on
Todellakin toivottavasti saadaan lisää äänestysaktiivisuutta!  |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Sari Tosimegarokkari

Liittynyt: 11 Elo 2005 Viestejä: 758 Paikkakunta: Kouvola
|
Lähetetty: 5.9.06 13:30 Viestin aihe: |
|
|
| Pistetään arviosta...Voi vihaa. |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Jake Admin


Liittynyt: 02 Lok 2004 Viestejä: 841 Paikkakunta: Helsinki
|
Lähetetty: 5.9.06 18:46 Viestin aihe: |
|
|
| Kaipaan |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Päivi Tosimegarokkari


Liittynyt: 04 Lok 2004 Viestejä: 762 Paikkakunta: Helsinki
|
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Juha Moderaattori

Liittynyt: 04 Lok 2004 Viestejä: 543
|
Lähetetty: 6.9.06 13:52 Viestin aihe: |
|
|
| Kirka |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
kirsi Tosimegarokkari


Liittynyt: 02 Lok 2004 Viestejä: 719 Paikkakunta: Helsinki
|
Lähetetty: 6.9.06 19:22 Viestin aihe: |
|
|
Voi vihaa _________________ Ois ollut hyvä tajuta! |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
|