Kari Käyttäjä

Liittynyt: 15 Elo 2006 Viestejä: 21 Paikkakunta: Oulu
|
Lähetetty: 20.8.06 10:39 Viestin aihe: Hanhiniemi Oulu-lehdessä |
|
|
Hyvät naiset ja miehet!
Oululaisessa kaupunkiläpyskässä Paulin haastattelu.
http://epaper.suomenmaa.fi/olepaper/2293179.htm
Kopioin haastattelun tähän, jos vaikka haastis sattuisi häviämään alkuperäisestä paikasta. | Lainaus: | Kysytty kynäniekka hidastaa tahtia
Pauli Hanhiniemi on vaikuttanut suomenkielisen poprock-musiikin parissa jo yli 20 vuotta. Kolmas Nainen ja Perunateatteri ovat jättäneet suomirockin aikakirjoihin pysyvän jäljen. Nykyisin Hanhiniemen voi nähdä lavalla pelimannien ympäröimänä kansanmusiikin pauloissa, Hehkumo-nimisen kokoonpanon riveissä.
Alkujaan Hanhiniemi päätyi kirjoittamaan biisejä hyvin toisenlaiseen ympäristöön.
– Minua kiehtoi rokissa sen kiihkeä rytmi ja kova meteli. Olen punkin ja uuden aallon kasvatti. Niihin aikoihin kaikki tekivät biisejä ja kaikilla oli sanottavaa.
Kolmas Nainen -yhtyeen ura lähti käyntiin vuonna 1984, kun bändi sijoittui toiseksi Rockin SM-kisoissa. 2000-luvulla kyseiset kilpailut ovat vain muisto menneestä. Nykyään Idols ja Popstars tehtailevat tulevia tähtiä musiikkikentälle.
– Tavallaan se oli aikansa Idols, mutta hyvin erilainen. Nykyiset musiikkikilpailut ovat syntyneet median tarpeesta, Rockin SM oli musiikintekijöiden järjestämä kisa. Silloin itse musiikki oli ensisijaista, nykyään etsitään tuotteita.
Kausiluontoista kirjoittamista
Hanhiniemi on tunnustettu ja haluttu sanoittaja, jonka lahjoja muun muassa Yö ja Popeda hyödyntävät säännöllisesti.
– Lyriikkani on muuttunut moniulotteisemmaksi vuosien varrella. Työskenteleminen on hitaampaa ja vaatii enemmän ajatustyötä kuin ennen. Nykyisin ikään kuin väittelen itseni kanssa kirjoittaessani. Lisäksi olen tarkempi ja kriittisempi kaikesta tekemästäni.
Ahkerakin kynäniekka törmää kausiin, jolloin tekstiä ei synny riviäkään. Hanhiniemi tuntuu suhtautuvan asiaan terveen luottavaisesti. Kuin tietäen, että kuivat kaudet tulevat ja menevät.
– Tietyistä ulkomusiikillisista seikoista johtuen olen muutaman kerran ollut vähällä kyllästyä tähän elämäntapaan ja miettinyt, onko tässä mitään järkeä. Kuitenkin itse musiikin tekeminen ja kirjoittaminen on antoisaa.
Koulutukseltaankuvittaja
– Jos sävel- ja sanakynä jostain syystä ehtyisivät, työskentelisin todennäköisesti lehden taittajana tai graafikkona.
Lahjakkaan miehen kalenteri täyttyy nopeasti.
–Omien kappaleideni lisäksi kirjoitan parhaillaan Yö-yhtyeen seuraavalle levylle tekstejä. Syksyllä olisi myös tarkoitus aktivoitua Kolmannen Naisen kanssa kiertueen ajaksi.
Nykyään Hanhiniemi ottaa vähemmän haasteita ulkoapäin. Toisinaan eteen on tullut tilanteita, jossa hommia on kasaantunut liikaa.
– Olen ihan selkeästi hidastanut työtahtiani. Enhän minä esimerkiksi viimeisen viikon aikana ole tehnyt yhtään mitään. Aina on selvitty, vaikka sitten aikatauluja muokkaamalla.
Vaikka Kolmannen Naisen ja Perunateatterin kappaleet olivat pääosin Hanhiniemen käsialaa, hän ei pidä todennäköisenä, että päätyisi levyttämään sooloalbumia ilman muita soittajia.
– Olen joukkuepelaaja. Tykkään asettua porukkaan ja hoitaa oman osuuteni kokonaisuudesta. Viihdyn muiden seurassa ja nautin siitä, kun joku toinen käsittelee ja parantelee ideoitani, sanoo Hanhiniemi.
Teksti: Henri Lindström | Mitään uutta ja ihmeellistähän tuossa jutussa ei ole. Hiukan tarkennetaan joitain julkisuudessa olleita juttuja, mutta ei muuta uutta.
Teksti: Henri Lindström
Lisäsin loppuun artikkelin kirjoittajan nimen. Netissä julkaistuja lehtiartikkeleitahan saa lainailla mielinmäärin (muistaakseni näin), kunhan ilmoittaa lähteen ja kirjoittajan. Joka tapauksessa se olisi varmasti varsin kohteliasta, joten koitetaan muistaa (saattaa itseltäänkin joskus unohtua). -Juha _________________ Tee hyvä työ ja kaada lisää limsaa mun paukkuun, kun mun puhe alkaa sammaltaa
Tee hyvä työ ja nosta varoittava etusormi, silloin kun ei Liverpoolii oikein kande kannustaa
Kovaan ääneen ainakaan |
|