Uutisseuranta 2009 Ajattelin että kerätään jatkossa uutisia yhteen ketjuun, niin niitä on helpompi seurata. Jos jokin uutinen sitten poikii enemmän keskustelua, niin siitä voi ylläpito tehdä oman topicin.
"Onhan se, jumankauta, Provinssi"
Tero Hautamäki, perjantai 12.06.2009
Suomirockin suosikkiyhtye Kolmas Nainen tekee parhaillaan uutta levyä ja palaa samalla keikoille ja kartalle. Laulaja Pauli Hanhiniemen mukaan koko orkesteri on fiiliksissä tämäniltaisesta esiintymisestä Törnävällä.
- Onhan se, jumankauta, Provinssi. Merkittävin festari Suomessa. On mukava todeta, että Kolmannella Naisella on pitkät perinteet soittaa Provinssissa. Väkisinkin mieli kohoaa kun sinne päin ajelee.
Illan keikalla ei kuulla vielä yhtyeen uusia kappaleita.
- Uudet biisit on sen verran epävarmalla pohjalla, ettei niitä soiteta Provinssissa. Uutta kamaa edustaa vain sinkkubiisi "Kaiken pitäis muuttua".
Hanhiniemen mukaan kappaleen nimi ei varsinaisesti luonnehdi yhtyeen uutta materiaalia.
- No ei. Kovasti ne uudetkin kappaleet tunnistaa Kolmannen Naisen musaksi.
Hanhiniemi sanoo, että alavutelaislähtöiset soittajat ovat paitsi ikävöineet toisiaan kavereina, myös Kolmatta Naista bändinä.
- Kaikki ovat kaivanneet tätä sointia ja tapaa tehdä juttuja, solisti selvittää.
- Nyt etenemme luonnollisen kehityksen kautta. Katsotaan mitä eteen tulee.
Uusi albumi julkaistaan syksyllä. Siihen liittyen tehdään kolmen viikon kiertue loka-marraskuussa.
Levyllä yhtye esiintyy alkuperäiskokoonpanossaan, jota täydentää vuonna 1989 bändiin liittynyt kitaristi Timo Kivikangas.
Hanhiniemen viime vuosien orkesteri, Hehkumo, on tämän kesän äitiyslomalla.
- Hehkumo jatkuu, mutta marginaalikamaa soittava yhtye ei riitä elannoksi meille kellekään. Bändi on kuitenkin niin hyvässä vireessä, että sitä on kiva jatkaa.
Syksyllä Hanhiniemi palaa myös teatteritöihin. Hän esiintyy tamperelaisen Palatsi-teatterin The Beatles -musikaalissa George Harrisonin roolissa.
- Se tarkoittaa, että joudun kesän mittaan näpläämään paljon kitaraakin. Kunhan opin soittamaan nuo Beatles-jutut, menen kitaristina kesässä enemmän eteenpäin kuin koko tähänastisella urallani, Hanhiniemi sanoo naureskellen.
Provinssirockin lisäksi Kolmas Nainen soittaa kesällä viisi muuta keikkaa.
Vuonna 1982 perustettu yhtye teki seitsemän studioalbumia ennen hajoamistaan vuonna 1994. Sen jälkeen Kolmas Nainen on tehnyt yksittäisiä keikkoja ja vuonna 2006 kiertueen.
http://www.ilkka.fi/teemat/provinssiteematarticle.jsp?p=264&article=427881&Title=
Jake- 07-28-2009
Kaiken piti muuttua
Anni Nissi
Julkaistu: 25.07.2009 00:01
Paikka on legendaarisen helsinkiläisstudion Finnvoxin taukohuone. Tupakansavuisessa tilassa norkoilee jännittyneitä miehiä. Nykyään kuusihenkinen Kolmas Nainen äänittää uutta materiaalia 15 vuoden tauon jälkeen.
Tänään työstetään kilvestä kertovaa, vielä nimetöntä kappaletta.
- Siihen ei kannata rakentaa mitään pitkää filliä, yhtyeen keulakuva Pauli Hanhiniemi toppuuttelee.
- Odota nyt, sä et kuullut sitä vielä, kuuluu vastaus.
Alavudella perustettu Kolmas Nainen hajosi vuonna 1994 keskinäisiin ristiriitoihin. Solmu tiukentui entisestään, kun yhtye hajosi ja riidat jäivät selvittämättä.
Kyse ei ollut suurista valtataisteluista vaan puhtaasta väsymyksestä. Yhtye teki vuodessa jopa 170 keikkaa. Toistakymmentä keikkaa peräkkäisinä päivinä eri puolilla Suomea saa tunteet keikkabussissa helposti kuumenemaan.
- Silloin sattui olemaan huonot biorytmit ja verensokerit alhaalla, Hanhiniemi kuittaa.
Hän arvelee, ettei vuonna -94 olisi tarvittu kuin muutaman viikon tauko, jotta hajoaminen olisi estetty.
Keskeneräisiä kappaleita
Saman kappaleen yhtä kohtaa on nyt renkutettu läpi kymmeniä kertoja. Kyllä, yhtye on studiossa pedantti.
- Siinä tämän orkesterin taika on, että me soitetaan hyvin eikä vain olla soittavinamme, Hanhiniemi miettii.
Kolmannen Naisen kappaleet eivät ole lähellekään valmiita siinä vaiheessa, kun yhtye saapuu studioon.
- Nyt hiotaan kappaleiden yksityiskohdat ja pistetään ne intuition ilmapiirissä purkkiin.
Ensimmäisen kuuntelukerran aikaan studion tarkkaamo sähköistyy. Hanhiniemen silmissä on toiveikas pilke. Kitaristi Timo Kivikangas nyökyttelee. Toinen kitaristi Sakari Pesola hymyilee.
Kun kappale on kuunneltu, alkaa taas tiukka neuvottelu.
- Meillä menee täällä pitkään. Kannattaa käydä välillä vetään leipää ja mätitahnaa, Hanhiniemi kehottaa.
Soittakaa Tästä asti aikaa
Pauli Hanhiniemi jättää mätitahnan jääkaappiin ja tekee itselleen sillivoileivän. Samasta leivästä lauletaan yhdessä Kolmannen Naisen suurimmista hiteistä Äiti pojastaan pappia toivoi.
Kappale soi myös tänä vuonna Provinssirockissa, missä Kolmas Nainen soitti kesän ensimmäisen keikkansa.
Keikka huipentui yllättäen uuteen kappaleeseen. Kaiken pitäis muuttuu, kuului sinkkubiisi Hanhiniemen suusta kuin lupauksena.
Törnävällä yhtye otetaan aina hyvin vastaan.
- Siinä oli kotiinpaluun tunnelma. Oli mukava nähdä, että vaikka bändi on vanhentunut, yleisö oli nuorentunut.
Yhtye on tehtaillut sellaisia suomirockin klassikoita kuin Valehtelisin jos väittäisin ja Tästä asti aikaa, joten sillä luulisi olevan isot paineet esittää uusia kappaleita.
Hanhiniemi ei pelkää vastaanottoa.
- Kappaleet kestävät vain kolme minuuttia. Ei siinä ajassa ehdi maailma kaatua.
Lauluntekijä itse ei pidä sinkkukappaletta aivan napakymppinä. Sen sijaan monesta muusta albumin kappaleesta hänellä on hyvä kutina.
- Hyvä biisi on vähän niin kuin valmis nuotio. Se syttyy vaikka sateella.
Lokakuussa julkaistavan, vielä nimettömän levyn kappaleet ovat rivakoita ja kuulostavat - no, Kolmannelta Naiselta.
- Pidämme itseämme rock-bändinä, emmekä ole vielä löytäneet sisäistä Mikko Alataloa.
Ei enää nostalgiaa
Miehet istuvat studion sohvalla ja naureskelevat ostos-tv:n mainoksille ja luontodokumentille. Ihan mikä tahansa poppoo ei pystyisi olemaan telakalla 15 vuotta ja jatkamaan sen jälkeen jätkämäistä vitsailua.
Kyllähän Kolmas Nainen tosin keikkaili hiljaiselon aikaankin. Ne keikat olivat puhdasta nostalgiaa, vanhojen kappaleiden soittamista.
- Meillä on 15 vuoden takaa työn hedelmiä, jotka ovat edelleen toimivia, eivätkä ainakaan itsestä tunnu vanhentuneilta.
Syksylle on sovittu nyt 12 keikkaa. Sen jälkeinen elämä on vielä kysymysmerkki. Melko varmasti Kolmas Nainen keikkailee senkin jälkeen. Siitä ei ole kuitenkaan vielä sovittu, ja jatkossa mennään elämäntilanteiden ehdolla.
- Meille tässä on kyse siitä, että miesjoukko, joka on viettänyt keskeiset kasvuvuotensa yhdessä, palaa yhteen, Hanhiniemi kuvailee.
Kriittinen hetki
Studiossa on menossa juuri äänitetyn kappaleen viimeinen kuuntelukerta. Ilmeet ovat aiempaa vakavampia.
Seuraa pitkältä tuntuva hiljaisuus, kunnes laulaja avaa suunsa.
- Musta tuntuu, että tuo laulu on niin hyvä, että sen voi julkaista. Mulla oli hyvä fiilis, kun lauloin sitä.
http://www.ilkka.fi/teemat/teematarticle.jsp?p=5&article=436390
Tyttö taksissa- 10-16-2009
http://www.katsomo.fi/?progId=22546
Tällainen tv-haastattelu on tullut, harmi vain en nähnyt sen paremmin tv:stä kuin en onnistu näkemään netistäkään, millään koneella. Osaisikohan joku keplotella tuon youtubeen tai vaihtoehtoisesti referoida? :)
Forumer™ is Voted #1 Free Forum Hosting provider
Build your own community today with the largest message board hosting company.