Pauli Hanhiniemi sanoittajana ja esiintyjänä Otsikko on vähän tuulesta temmattu, mutta ei ollut nyt muuta mistä temmata. Tuulta piisaa. :shock: (Korvien välissä :roll: ainakin)
Luin tuolta jostain keskustelusta että Pauli olisi käynyt joskus vuonna yksi ja kaksi kertoilemassa kirjastaan Espoossa. Hänhän on aivan mahtava sanoittaja, varmaan fanittaisin häntä jo pelkästään siitä syystä. Siitäpä tuli sitten mieleen, että onko teillä tietoa, tekeekö hän koskaan mitään muita kuin laulukeikkoja (paitsi kerran Espooseen)? Hänellä olisi varmasti paljon annettavaa myös tuolla kirjallisuuspuolella ja sitä kautta olisi hyvä luennoitsija kansalaisopistoille, kirjastoille ja muille instansseille. Ainakin minusta olisi upeaa päästä kuulemaan tarinoita sanoitusten takaa ja niitä asioita, joilla kenties itsekin voisi parantaa omia kirjallisia tuotoksiaan. Ainoa paikka minne minä osaisin jotain lauantaimakkarasta kirjoittaa, on ostoslista (ÄLÄ osta lauantaimakkaraa), mutta eräät vaan menee ja tekee laulun, josta siitä halavatun makkarasta jopa ennustetaan. :shock:
Jake- 01-18-2008
Jep, onhan Pauli kyllä loistava lyyrikko. Ihan Suomen terävintä kärkeä. En osaa sanoa noista luennoista muuta kuin että hän on vetänyt ainakin laululyriikan kursseja joskus. Olisikohan ollut Oriveden opistolla, voi olla että muuallakin. Ne joilla on enemmän tietoa, kertokaa lisää.
karkki76- 01-18-2008
Kiitos ja nam, kuulisin myös varsin mielelläni kaikista tapahtumista/yms. edellä mainituista jutuista missä Pauli on mukana. Ehdottomasti samaa mieltä myös kynäilytaidoista edellisten kanssa, kuinkas ollakaan :D
Onkohan kellään sitä tietoa tekeekö enemmänkin noita trubajuttuja, niinkuin viime itsenäisyyspäivänä Tampereella? Ihan ois mukava niistäkin jotain kautta kuulla jos näin on, osais paikalle jos lähelle sattuis :arrow: Tampereelta sain 5.12. paikallaolleelta puhelun muutama tunti ennen keikkaa et hei, täällon Paulikin esiintymässä. Lähde siinä nyt sitten suoraan lentoon samalta istumalta, kun tota välimatkaakin ois ollu :roll: :? ...että kaikki informatsuunit otetaan ilolla vastaan tälläkin päätteellä, jos jollain semmosia sattuu olemaan :)
Sari- 01-18-2008
En ole aivan varma,mutta luulen jostain lukeneeni,että lyriikan opetus hommat idolimme kohdalta olisivat jäänet...koska temparamentti ei sopeutunut niihin.Voi olla,että muistan väärin,mutta jotenkin kuvaus sopisi Pauliin.Tietoa ja taitoa mieheltä löytyy! :)
tuliainen- 01-19-2008
Joskus kirjan julkaisemisen akoihin Pauli markkinoi kirjaansa Tampereella ja jakoi nimikirjoituksia Aamulehden tiloissa, ihan tarkkaan en muista. Se tilaisuus jäi kuitenkin käyttämättä.
Oriveden opistolla minäkin olen ymmärtänyt hänen luennoineen, koska ja miten kauan, siitä en tiedä. Käsittääkseni hän on vetänyt jotain luentoja myös Tampereen yliopistolla. Kuulepuheen perusteella kirjoitan, mitään tarkkaa en tästä tiedä sanoa.
Yleensä itseltänikin on menneet ohi muut esiintymiset kuin keikat, tosin joskus on käynyt niinkin, että alustavasti sovittu keikka onkin peruuntunut, eikä keikkasivut ole olleet ajan tasalla. Sitä pettymyksen määrää on vaikea kuvailla.
Jossain teatteriesityksessä Tampereella Pauli on jälleen mukana. Tästäkään ei ole tarkempaa tietoa, pitänee nuuskia teatterin sivuja.
Olipa huonoa ulosantia jälleen, jostain syystä on vaikeuksia keskittyä, vaikka aihe on mitä mielenkiintoisin.
Minä informoin kyllä omalta osaltani, jos korviini vähänkin kantautuu huhuja, että Pauli olisi jossain nähtävillä minkä tahansa virikkeiden parissa.
Odatan itsekin uusia tempauksia, ja lähes kaikki kelpaa.
Nyt taitaa taiteilijan aika kyllä mennä Hehkumon uuden levyn julkaisemiseen liittyvissä haasteissa, ja sitten vielä se teatterikiinnitys. Mahtaako aikaa perheen jälkeen jäädä enää muuhun, jos vielä kirjoittelee sanoituksia siinä sivussa. Niin, ja sauvakävelee : )
tuliainen- 01-19-2008
Selasin pikaisesti teatterisivuja läpi - kuin maa olisi niellyt Paulin.
Odotellaan lisäinfoa, tai ehkä olin väärässä teatterikiinnityksen suhteen.
karkki76- 01-19-2008
Odatan itsekin uusia tempauksia, ja lähes kaikki kelpaa.
Niin kelpaa, ihan kaikki :mrgreen: :lol: 8)
Forumer™ is Voted #1 Free Forum Hosting provider
Build your own community today with the largest message board hosting company.