View Full Version: Paulin uusi rokkibändi?

perunateatteri >>Uutisia >>Paulin uusi rokkibändi?


<< Prev | Next >>

Jake- 12-03-2006
Paulin uusi rokkibändi?
En ole ihan varma onko foorumilla ollut tätä juttua Itä-Hämeestä, joten laitan sen nyt varmuuden vuoksi. Siinä on puhetta myös siitä, mikä on Paulin tilanne tulevan bändinsä suhteen. Mielenkiinnolla odotellaan... Hanhiniemelle kelpaa pureskelu 25.11. WPK-talolla konsertoiva laulaja lupaa yleisölle elämyksiä ja yllätyksiä. (Chiméne Bavard, Heinola) - Olo on helvetin tyytyväinen. Tämä tuntuu mahtavalta, vaikka välillä vähän jännittikin, Pauli Hanhiniemi totesi eilen pitkälle iltaan jatkuneiden harjoitusten tauolla. Suomirokin konkari harjoitteli eilisen päivän yhdessä ensimmäistä kertaa tavanneiden muusikoiden kanssa ja jo tänään illalla he kapuavat WPK-talon lavalle esittämään Hanhiniemen tuotantoa uudelleen sovitettuna. Muusikkoporukassa on muun muassa jousitrio Pietarin konservatoriosta. - Kyllä me saadaan paketti valmiiksi. Olli (konsertin sovittanut Olli Renko) on tehnyt hurjasti työtä ja vaikka kokoonpano on aika epätavallinen, homma toimii jo nyt erinomaisesti. Itselleni on tullut harjoitusten aikana monta hienoa elämystä. Hanhiniemen Heinolaan houkuttelivat juuri Renko ja kulttuuritoimenjohtaja Timo Kaattari. - Idea vain kuulosti toteuttamisen ja vaivan arvoiselta. Ei pelkästään minun vaan myös yleisön takia. Konsertti on yleisölle kurkistus, joka paljastaa ettei mikään musiikissa ole absoluuttista vaan kaiken voi panna paloiksi ja pureskella eri tavalla. Tässä purraan turhaa puritanismia persauksiin, Hanhiniemi runoilee. Vaikka sovitukset ovat uusia, Hanhiniemi painottaa, että niissä kunnioitetaan laulujen luonnetta. Kun aiheeseen on kerran päästy, Hanhiniemeltä on tietysti pakko kysyä mielipidettä Vesa-Matti Loirin versiosta Kolmannen Naisen hitistä Tästä asti aikaa, joka on juuri julkaistu Loirin tuoreella Ivalo-levyllä. - Loiri lähestyy kappaletta ihan eri suunnasta. Täytyy muistaa, että kirjoitin biisin 16 vuotta sitten ja meidän versiossa on enemmän nuoruuden intoa ja näkökulmaa. Sydän vasta puolillaan -lausahdus kuulostaa erilaiselta vanhemman miehen suusta. Tulee sellainen olo, että on jäänyt jotain kokematta. Jos kirjoittaisin samoilla sanoilla nyt, niin sävy olisi varmaan lähempänä Loirin tulkintaa, Hanhiniemi vertailee. Entäs mitä mieltä muut ovat olleet kappaleesta? - On siitä yhteydenottoja tullut, kun Loiri on niin näkyvä persoona. Mutta ei minun ole mitään palvelevaa puhelinta pitänyt perustaa, mies vastaa. Paljon odottamansa Heinola-keikan lisäksi Hanhiniemen elämään kuuluu paljon muutakin musiikkia. Perunateatterin jälkeen mies on vaikuttanut muun muassa kansanmusiikkia soittavassa Hehkumossa, mutta uusiakin viritelmiä on. - Olen vakavissani kehittelemässä uutta konventionaalisempaa rokkibändiä, ei kuitenkaan mitään ihan perussuomirokkia. Muutamia biisejä on jo työstetty, mutta bändin kokoonpano ei ole ihan selvillä. Se ei kuitenkaan tule olemaan mikään minun taustabändi vaan sellainen "jätkien kanssa yhdessä" -juttu, Hanhiniemi lupaa. Pauli Hanhiniemen konsertti tänään Heinolan WPK-talolla klo 19. Lähde: http://www.itahame-lehti.fi/edrumArt.jsp?article=118824

Päivi- 12-03-2006

Kiitos Jake tästä artikkelista, en ollut sitä mistään huomannut. Paulin lupailut kuulostivat mielenkiintoisilta ja odottamisen arvoisilta.

janzu- 12-03-2006

\"Jätkien kanssa yhdessä\" vois viitata joihinkin jo tuttuihin soittajaveikkoihin jopa nuoruusvuosilta...?

Sari- 12-03-2006

Tämä Heinolan konsertti oli hyvä ja hieno kokemus.Kiva,että rokkikokoonpano on tuloillaan. :)

Juha- 12-04-2006

Eiköhän noista aikaisemmista Paulin kommenteista voi päätellä, että Laineen Tommi olisi kitarassa ainakin ja puhdasta omaa spekulaatiota on Juppo rummuissa. No sen sitte aikanaan näkee ja kulee mimmosen kokoonpanon ovat kasanneet. Joka tapauksessa vaikuttaa lupaavalta.

Tyttö taksissa- 12-05-2006

Eiköhän noista aikaisemmista Paulin kommenteista voi päätellä, että Laineen Tommi olisi kitarassa ainakin ja puhdasta omaa spekulaatiota on Juppo rummuissa. Jostain syystä mullekin tuli mieleen Juppo. Ehkä siksi, ettei kyse ole perussuomirokista.

Jake- 12-05-2006

Jee, pitkästä aikaa oikein kunnon spekulointia. :) Aika hauska lukea tällaista. Eli siis meillä olisi tämmöinen kokoonpano: Laulu: Pauli H. Kitara: Tommi L. Rummut: Juppo P. Basso: ???? Kitara2: ??? Ketäs laitetaan bassoon ja toiseen kitaraan? Vai onko mukana jotain muitakin instrumentteja, kun kyse ei ole ihan perusrokista? Koskettimet? Jousisoittimia? Puhaltimia? :) P.S. Aika tutulta kuulostais tuo em. kokoonpano...

Juha- 12-05-2006

Jotain vähän normista poikkeavaa kokoonpanossa tulee olemaan, mutta mitä... Voihan se olla poikkeavaa, vaikka soitinkokoonpano olisikin vanha tuttu, soittajien soittotapa ratkaisee aika paljon. Minäpä kuulisin oikein mielusti basson varressa Eppu-basisti Sami Ruusukalliota. Kaveri on lahjakas musiikin saralla aika lailla kokonaisvaltaisesti (voisi aika-ajoin vierailla muidenkin soittimien äärellä) joten hieman normista poikkeavaan taipuisi kyllä, luulisin. Jää vähän vaan jollain lailla varjoon megapoppoossa. Tosin tähän mahdollisuuteen en jaksa loppuen lopuksi uskoa, että olisi nyt spekuloitavassa kokoonpanossa mukana, ainakin yllätys olisi positiivinen. Heittäkääpä muutkin ehdotuksia...

Mooch- 12-05-2006

Ville Herrala bassoon... siltä ainakin Zappat taittuu... Jospa Pauli vierailee taas siellä "nuorten hyvännäköisten muusikoiden vuokraamossa", vai miten se nyt taas menikään :D

Sari- 12-05-2006

Mooch tarkoittaa varmaan Ville Rauhalaa,kontrabassoon,Hehkumo miestä?Tämähän sopisi kuvioihin,jos ei ole kyseessä normi bändistä. :wink:

Mooch- 12-06-2006

Niin.. noita bassoa soittavia Villejä onkin useampi. Ja Herrala tosiaankin soittelee mm. Zappaa ja Rauhala Hehkumoa.. Kumpi vaan käy kyllä mulle :P

Tyttö taksissa- 12-07-2006

Mooch tarkoittaa varmaan Ville Rauhalaa,kontrabassoon,Hehkumo miestä?Tämähän sopisi kuvioihin,jos ei ole kyseessä normi bändistä. :wink: Joo! Hehkumon keikan nähtyä en ihmettelisi yhtään, jos Pauli pyytäisi tätä miestä völjyyn. Taittuu rokkimeininki takuulla. Ja eikö hän olekin melkoinen monitoimimies muutenkin. Jos ei sitten jo liiankin buukattu. (Kontrabassoon en kuitenkaan usko, eiköhän se ihan sähköbasso olisi.)

Sari- 12-07-2006

Olen kuullut myös,että tämä Rauhalan Ville on monitaituri.Mielenkiintoista nähdä millainen kokoonpano orkasta tulee.

kirsi- 12-08-2006

Haluu rockbändin, ei mitään orkkaa. Sillä on jo Hehkumo.

Forumer™ is Voted #1 Free Forum Hosting provider
Build your own community today with the largest message board hosting company.