Tänään

eilen tuli telkasta kirjailija Erlend Loen haastattelu uusimmasta kirjastaan Doppler. siinä päähenkilömies haluaa päästä eroon liiallisesta fiksuudestaan :lol: (=suorittamisestaan) ja muuttaa metsään (..liian villi virastoon) elämään luonnon ehdoilla. Komiikan keinoin kritiikkiä kulutusyhteiskuntaa vastaan. Meidän muiden kait vaan täytyy etsiä omaa tietämme. Miksei sitä toisaalta sais olla/viihtyä samassa työpaikassa hamaan eläkeikään saakka. Käytännössä se ei vaan muuttuvassa maailmassa oo enää useinkaan mahdollista. Jos sitä työtä edes on. Toinen juttu on sitten se, että kukas muu niitä unelmia toteuttaa ellei itse. Ja vakaasti uskon, että niitä todella voi toteuttaa tai ainakin edetä niitä kohti. Rohkeutta ja riskinottokykyä kyllä kysytään ja sitä silmien ja korvien auki pitämistä. Mitäs sitä vanhana pahempaa kuin katua elämätöntä elämää. Tie kyllä löytyy kun suunta on selvillä. Mutta tuskin, ainakaan itselläni, pähkäily eri vaihtoehdoista koskaan loppuu, ehkä se on kokonaan eri ihmistyyppi, joka ei koskaan haikaile mitään muutoksia ja on paikkansa löytänyt...vai pitäisiköhän just se ottaa unelmaks..

Mulla on sellainen ongelma, että olen jo valmiiksi yhdessä Suomen parhaista työpaikoista. Mitä sitten kun siellä alkaa kaikki tuntua pahalta? Eihän sellainen työpaikka voi olla "Suomen paras", missä ei oleminen tunnu hyvältä. No, se on tietysti eri asia millä arvoilla hyvän työpaikan määrittelee, mutta jos arvoina on raha tai maine, niin saattaa helposti takertua illuusioon. (ajatus ei nyt oikein taivu kirjalliseen muotoon) Olen huomannut, että tällainen ajatus on loppujen lopuksi aika yleinen. Eikö ole mitään, mikä voisi tehdä tästä nykyisestä työpaikasta jotenkin siedettävämmän, edes toistaiseksi? Vaikkapa tietoisuus siitä, että ei sittenkään aio jäädä sinne enää kovin pitkäksi aikaa. Kyllä (kai) niitä mahdollisuuksia alkaa kävellä vastaan, kun avaa niille silmänsä ja kutsuu ne luokseen. Tai ainakin sitä kaavaa minä olen noudattanut enemmän tai vähemmän menestyksellisesti. Rahan kannalta elämä menee kädestä suuhun, mutta työ-onnellisuuskäyrällä pyyhkii yllättävän hyvin. Totaalisesti penkin alle pujahtaneen vielä hiukan keskeneräisen koulun loppuvaiheessa sain työn paikasta, jota huhujen perusteella voisi todella luulla suomen kauheimmaksi työpaikaksi. Ehkä tämän ennakkoasetelmankin ponnettamana latasin itseni niin täyteen positiivista asennetta (ei mitään Bjurström hihhulointia, vaan "tahdonvoimalla hyvällä tuulella sen ajan kun töissä olen, ellei nyt tule oikeasti jotain isoja murheita"-mieltä), päätin tehdä työni niin kuin vain osaan, kohdella kaikkia tasapuolisen hyvin ja yrittää heiluttaa valkoista lippua kaikkein raivostuttavimpienkin ihmisten edessä. Palaute on yllättänyt, koska syvissä vesissä viihtyvänä en olisi ikinä uskonut, että minusta olisi jonkinlaiseksi työyhteisön tunnelmankohottajaksi. Joskus tekisi mieli ottaa koko sakkia olkapäistä kiinni, ravistaa ja huutaa, että ettekö te pahviaivot tajua, että ei ilmapiiri, hyvä eikä huono, leiju ilmassa ja sitten ihmiset tulee ja menee ja ilmapiiri pysyy. Ilmapiiri syntyy ihmisistä ja ainoastaan ihmiset voivat sen myös muuttaa. Että jos työpaikka on syvältä, koko lössi pitäisi kiikuttaa peilin eteen hetkeksi. Tämä ei ole mikään syytös, tämä on vain havainto ja jos peilin edessä ainoastaan yksi ihminen tajuaa oman osansa, ei se paljoa auta. Mutta jostainhan se on lähettävä liikkeelle. Ja hei, muutos on aina myös mahdollisuus... parempaan :) Kesätyöpaikat ovat sikäli omituisia tapauksia, että yleensä hyppää hetkeksi keskelle vakiintunutta porukkaa ja tarkkailee niitä tavallaan ulkopuolisena. Kaikki tietää, että kesätyöläinen on vain käymässä, joten se ei liiemmin hetkauta minkään porukan valtasuhteita. Lähes jokaisessa työryhmässä on aina ollut joku pieni henkinen pomo, Monni, ja hänen lähimmät, Pilli ja Pulla, jotka nauravat Monnin ilkeille pikku heitoille. Ja sitten on ne heittojen kohteet, koulusta tutut kiltit tytöt, jotka nielevät kaiken, lähinnä pysyvät hiljaa ja yrittävät pärjätä. Ja sitten tulee se viikko, kun Monnin pieni lauma lähtee lomalle. Ryhmän dynamiikka muuttuu ja yhtäkkiä kiltit tytöt alkavat puhumaan, he ovat fiksuja, avoimia ja mukavia. Eikä heidän tarvitse stressata. Ja viimeistään kesän päätteeksi palataan samaan vanhaan roolirutiiniin odottamaan seuraavaa kesää ja lomakautta... Ja joka kerta jään miettimään, että mistä ne "kiltit tytöt" oikein kaivaa voiman pysyä töissä sellaisessa paikassa? Nämä on pirullisen vaikeita asioita.. pelottavankin vaikeita, kun miettii että työuraa on edessä n. 40 vuotta? Jos siihen maailmanaikaan kun minun pitäisi eläköityä edes sellaista konseptia tunnetaan...

Taas työpäivän jälkeen väsyneenä kaivauduin sohvan pohjaan ja nyt sain repäistyä itseni sieltä tähän koneen ääreen. Tuntui lohduttavalta lukea näitä tekstejä. Pyh:n kanssa löytyi paljon samankaltaisuutta. Saman verran vuosia samassa työpaikassa. Halu muutokseen; ehkä huomenna tai ehkä ensi vuonna. Kun vain jaksaisi, tarvetta olisi. Samankaltainen kokemus työkaverista. Kouluttatuu puutarhuriksi ja on aivan silmissä muuttunut, kun on löytänyt oman juttunsa. Mooch:n tekstistä löytyi hienoja oivalluksia. Samanlaisia havaintoja olen itsekin tehnyt. Ehkä se on terve merkki, kun ne klikit vielä huomaa, vaikka on välillä itsekin täysillä mukana siinä pelissä. Perunateatterin kappale Voi vihaa auttaa, kun on oikein uponnut siihen kuvioon. Pidän työstäni, mutta mahdollisuudet tehdä sitä hyvin on viime vuosien aikana viety. Se vie ilon työstä, kun potee vain huonoa omaatuntoa riittämättömyydestään. Samalla on ilmapiiri työpaikalla alkanut rakoilla, mikä kuluttaa vielä enemmän kuin itse työ. Peiliin on kehoitettu katsomaan ja sitä on tehtykin. Mutta mitä se auttaa, jos mikään ei työpaikalla sittenkään muutu kuin huonompaan suuntaan. Moni on ratkaissut asian lähtemällä toiseen paikkaan. Tällaisia väsyneitä mietteitä tänään Presidentin vaalipäivänä.

Niin, se on kanssa jännittävää miten työ voi joko nostaa energiatasoa tai vetää niin rättiväsyneeksi ettei sen jälkeen jaksa tehdä mitään. Yksi kesätyö oli kahdeksan tuntia päivässä yhdistää kaksi osaa kahdella johdolla ja purkki laatikkoon... 2000 kappaletta viikossa. Ei siis mitään hirvittävän vaikeaa. Joka päivä kotiin tullessa oli puolikuollut olo ja koko illan aikana ei viitsinyt tehdä mitään. Nykyisessä työssä tehdään tarpeen mukaan ylitöitäkin ja kotiin tullessa olo on pirteä kuin peipposella. Jännä juttu tuo motivaatio. Peiliin katsomisella on rajansa. Jos puitteet on edes suurinpiirtein kohdallaan ja työyhteisön huono henki on porukan sisäistä, silloin peiliin on syytä katsella. Mutta kun ylemmät tahot alkaa painostaa, ei siinä auta edes peilipallo luomaan hilpeää mieltä. Yhdessä työpaikassa olivat onnistuneet luomaan sellaisen käsittämättömän kyttäysjärjestelmän (joka oli olevinaan jonkinlainen bonus-systeemi), että ei voinut muuta kuin ihmetellä miten kieroutunut mielen täytyy olla sillä, joka kuvittelee sen toimivan pitkällä tähtäimellä jonkinlaisena työnteon kannustimena. Huh... onneksi sieltä pääsi pois.

Ensinnäkin pressakisasta...Hyvä Tarja!(Kenenkään poliittista näkemystä loukkaamatta). Jotenkin tulee mieleen,mikä meitä ns.aikuisia vaivaa.Kauhistellaan lasten koulukiusaamista ja samankaltaisia systeemejä on monilla työpaikoilla.Voisi kärjistää,mitä isot edellä sitä pienet perässä.Monilla työpaikoilla tämä Monni,Pilli ja Pulla systeemi on tuttua.Huh,huijaa!Onneksi meillä on alettu kiinnittämään huomioita työverydenhuollosta käsin ylettyen johtoon henkiseen hyvinvointiin.Tosin sitä ovat rummuttaneet fiksut tyoömuurahaiset jo vuosia.Tässä illalla juttelin työkaverin kanssa siitä,miten tärkeätä on pysyä yhtenä rintamana OIKEIDEN asioiden puolella,työt työnä eikä keskitytä erilaisiin luonteen piirteisiin(suvaitsevuutta),yksityiselämään ym.Nykyään on esillä ollut paljon myös ns. persoonallisuushäiriöiset ihmiset(kukaan varsinaisesti koulutukseltaan diagnoosioikeuden omaava ei voi tietenkään sellaista tehdä),mutta vahvoja epäilyjä on muutama.Ihmiset jotka selkeästi käyttäutyvät VÄÄRIN,mutta aina vika löytyy joistakin muista.He vihaavat ns. vastaan sanojia ym.Omatunto tuntuu jotenkin puuttuvan.Tästä meillä on ollut puhetta ja ilmassa on se,että yhtenä rintamana puolustetaan asiallista työilmapiiriä ja hyvää asiakkaiden kohtelua. :)

Jatkan vielä näistä työilmapiiri asioista...kateus se on varmaan suurin voimavara huonon työilmapiirin takana.Siihen kateuteen ei varmasti tarvitse usein suurtakaan syytä.Mitätöidän toisen työtä,omainaisuuksia ym.Eihän ihminen,joka on tasapainossa itsensä kanssa tarvitse mollata muita.Toisaalta,varmasti jokainen on joskus kateellinen muille.Se on sitten eri juttu miten sen tunteen osaa käsitellä ja kanavoida. Erilaisissa tutkimuksissa on tullut esille,että ns.työpaikka kiusaamista esiintyy erityisesti esim.kirkon piirissä,hoitoalalla,sosiaalipuolella ja kouluissa.Joo,joo...ja miedän kun pitäisi olla niin sympaattisia ja empaattisia.Olisi mielenkiintoista tietää tarkempia syitä tähän asiaan.Sillä on paljon merkitystä minkälainen johtaja työyhteisössä on,jos johtaja on puolueeton ja tehtäviensä tasalla se näkyy selkeästi ilmapiirissä ja toiminnassa.Nykyisessä työpaikassa annan suuren kiitoksen pomolleni,nuori ja kypsä ihminen,ns.johtaja ainesta.Kokemusta on myös sellaisista työpaikoista,joissa vaan vaietaan ongelmista ja ilmapiiri on suorastaan jäätävä.Kauheita esimerkkejä on esim.kun sijainen tuli kahvihuoneeseen,puheen sorina lakkasi ja kaikki poistuivat muualle,salaillaan tietoja ja vaikeutetaan toisen työtä ym.Luulisi itselleen tulevan huono olo tuollaisesta käyttäytymisestä!Usein vastaavanlaisen käytöksen takaa löytyy oma pahoinvointi.Surullista.

Viime yönä tajusin viimein, miksi en halua mennä nukkumaan ajoissa. Valvon usein kahteen asti vaikka herätys saattaa olla jo puoli seitsemältä. Syy ns. mielettömään käytökseen on se, että töihin meno seuraavana päivänä inhottaa minua. Niinpä jatkan tätä päivää ja omaa aikaani niin pitkälle kuin mahdollista. Luulen, että suurin syy inhotukseen tulee siitä, että olen taas lähellä loppuunpalamista. En millään jaksaisi käydä töissä. Joka päivä silti ilmestyn työpaikalle. Työtehtäväni ovat vaativia ja päivän aikana uppoudun niihin täysin. Mutta en nauti niistä enää. 17.3. on taas yksi dead line mutta nykyään se tuntuu pikemminkin dead endiltä.

Ehkä sä Päivi tarvitset uuden työympäristön.Tai voisiko se olla siinä että olet niin pettynyt kun et saanut hakemaasi paikkaa. Vai olisiko loma paikallaan ja miettiä mitä nyt teet? Mulla kun työpaikat vaihtuu jatkuvasti(kuuluu työnkuvaan)olen nähnyt kyllä aivan ihmeellisiä virityksiä. Missä on se vanhanajan yhteishenki? Jokainen painaa pahka punaisena ja vahtii toistaan. Ainakin ravintola-alalla tän melkeen 30v. aikana on työnkuva muuttunut täysin. oon joskus miettinyt miten tuli lähdettyä kapakka-alalle. Moni nuori lähtee suurin toivein ja haavein mutta tää raakaa ja rankkaa duunia mistä ei ees makseta paljon mitään. Eikä kaikista tuu niitä "harrisyrjäsiä" Mulla olis vielä20v. työvuosia jäljellä.Jumalauta. En tuu ikinä selviämään. Onko tää vuodenaika syynä tähän että kaikki on vähän ymmällään duuniensa kanssa????

Viime yönä tajusin viimein, miksi en halua mennä nukkumaan ajoissa. Valvon usein kahteen asti vaikka herätys saattaa olla jo puoli seitsemältä. Syy ns. mielettömään käytökseen on se, että töihin meno seuraavana päivänä inhottaa minua. Niinpä jatkan tätä päivää ja omaa aikaani niin pitkälle kuin mahdollista. Kommentoin vain lyhyesti: Kovin kuulostaa tutulta tuo oman ajan jatkaminen mahdollisimman pitkälle iltaan ja joskus yöhönkin. Lapset nukkuvat, eikä tarvi olla töissä. Välttämättä kukkumiseen ei tarvita edes sitä, että inhoaisi työtään. Joka tapauksessa toivon voimia sinulle Päivi!

Muillakin näyttäis olevan työpaikanvaihtosuunnitelmia. Mä olen tässä miettinyt jo kuukausia, että mikä musta tulee isona tai ainakin että olenko mä tässä työpaikassa hamaan tulevaisuuteen, eläkeikään asti. Tapasin muutama viikko sitten yhden tutun, joka on ensimmäiseltä ammatiltaan lastenhoitaja. Nyt se valmistui puutarhuriksi ja kertoi, että miten onnellinen on, kun uskalsi lähteä unelmansa perään. Pisti pystyyn oman puutarhasuunnittelufirman, - toivottavasti saa asiakkaita. Todennäköisesti mä mietin näitä asioita vielä tähän aikaan ensi vuonnakin. Tai sitten en. Puurarhuri ei oo ollenkaa huono vaihtoehto :) Nimim. Vuodesta 1992 saakka tehny niitä hommia ja päivääkään en vaihtais pois :) Valmistuin 1995 Puisto-Puutarhuriksi ja siitä sitten melkeen Hortonomi-AMK. Afrikan reissu ja kaikkee muuta pientä sekotti kuvioita. Tällä hetkellä (7v.) vielä olen Helsingin Kaupungin Rakennusviraston palveluksessa, rakennettaan leikkikenttiä, puistoja, teitä ja viemäreitä, jne. Talvet aurataan ja hiekotetaan. Kivoja hommia, raskaita kropalle, mut saa olla ulkona ;) Niin ja voihan sitä opiskella Floristiks ja vääntää kimppui kukkakaupassa... Meissä jokaisessa asuu pikku yrittäjä. "Jos haluat olla onnellinen päivän ajan, ota vaimo; jos haluat olla onnellinen kuukauden ajan, tapa porsas; jos haluat olla onnellinen koko elämäsi ajan, istuta puutarha." (Kiinalainen sananlasku)

Päivi häntä pystyyn!Jos oikein pahalta tuntuu,niin yksi varteen otettava vaihtoehto on sairasloma.Oma jaksaminen ja terveys on kuitenkin tärkein asia.

Olin edellisessä työsuhteessa 19v. Viimeiset kaksi vuotta oli kaikkea muuta kuin mukavia. Sain mahdollisuuden häipyä ja käytin mahdollisuutta. Uuden duunin sain oikeastaan samana päivänä kun minulle oli kerrottu etteivät näe minun palveluillani käyttöä yhtiössä. Minulla kävi kammo pulla uuden työn saannin suhteen. Työ on uusi ja firma pieni edelliseen verrattuna. Etuja meni, mutta menköön. Olen ollut nyt 5-kuukautta työssä, minut on vakinaistettu toisin sanoen minulla on 1kk irtisanomissuoja. Paljon on vielä opittavaa, mutta osissa jutuissa olen onnistunut hyvin. Aamulla ei ota pannuun ollenkaan työhönlähtö. Tulosvastuu ei tunnu pahalta, kun olen saanut kauppaa hyvin aikaan. Oikeastaan olen nauttinut asiantuntijapalvelujen myymisestä. Kaupanteko on hauskaa kuin kalassa olisi... Pitää keksiä kokoa ajan vain uusia juttuja mistä kaivaa uusia asiakkaita. Kohdallani ainakin muutos teki hyvää...minusta on löytynyt taitoja, joita edellinen pomoni ei kuunapäivänä olisi uskonut todeksi. :twisted: Luulen, että olen tuonut mukanani jotain uutta yhtiöön... Mukava on ollut myös todeta, että alaiseni ovat hyväksyneet minut. Ilmeisesti ulkopuolisen tuominen ryhmään oli hyvä ratkaisu. Pari ongelmaista kaveria ovat puhjenneet kukkaan, se on ollut mukavaa katsottavaa. Yllättävän pienillä jutuilla se on onnistunut..kannustamalla huomioimalla ja antamalla vastuuta, tietenkin olen kysellyt asioiden perään. Enemmän pitäisi valvoa ja sitä puolta joudun lisäämään valitettavasti. Se pitää tehdä tyylillä. Sitä kai voi kutsua työn ohjaukseksi tai resurssien hallinnaksi..jee..hiostaa en halua. Oma pomoni on myös ohjannut, auttanut, luottanut ja välillä moittinut mutta ohjaavassa sävyssä. Luulen, että se on auttanut minut selviytymään. Kohdallani muutos teki hyvää. ps..Pomoni luvalla pääsin AkunTehtaille viimeistä keikkaa katsomaan :)

View Full Version: Tänään