View Full Version: Robert Moog 1934-2005

perunateatteri >>Muu musiikki >>Robert Moog 1934-2005


<< Prev | Next >>

Pekka- 08-22-2005
Robert Moog 1934-2005
http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1101980695793 Syntetisaattorirakentaja Moog kuollut Julkaistu 20:59 Amerikkalainen keksijä ja soitinrakentaja Robert Moog kuoli 21. elokuuta Pohjois-Carolinan Ashevillessa 71-vuotiaana. Hän oli syntynyt 23. toukokuuta 1934 New Yorkissa. Robert Moog tunnettiin ennen kaikkea kehittämästään analogisesta syntetisaattorista, sähkösoittimesta, jonka hän nimesi sukunimensä mukaan. Sekä rockmuusikkojen, jazzmuusikkojen että elektronimuusikkojen suosimien Moog-syntetisaattorien kultakautta kesti 1960-luvun lopusta 1970-luvun loppuun, jolloin myös musiikki kehittyi nopeasti. Sama "kehitys", kova kilpailu sekä uusien digitaalisten sähkösoitinten esiinmarssi teki ne myös tarpeettomiksi. Viime vuosikymmenellä Moogit löydettiin kuitenkin uudelleen: aikansa ajanmukaisimpia sähkösoittimia himoittiin niiden vanhanaikaisuuden ja "inhimillisyyden" takia. Moogin kehittämän soittimen suuri läpimurto tehtiin kuitenkin klassisen musiikin siivellä. Amerikkalaisen Walter Carlosin levyttämä menestysalbumi Switched-On Bach (1968) osoitti epäilijöille, että Moog-syntetisaattoria saattoi soittaa kuin oikeaa soitinta. Se ei ollut enää pelkkä efektilaite. Pian Moog ja sen kevyempi versio Minimoog kuuluivat monen rockyhtyeen vakiokalustoon ja niitä "käyttivät kaikki": muun muassa Beatles, Doors, Rolling Stones, Pink Floyd ja Who. Joillekin yhtyeille – Emerson, Lake & Palmer ja Krafwerk – ne olivat musiikin ja soundin kulmakiviä. Suosion kasvaessa ja toiminnan laajentuessa Moog myi 1971 yhtiönsä ja tuotemerkkinsä suuremmalle soitinvalmistajalle ja oli sen palveluksessa vuoteen 1977. Seuraavana vuonna hän perusti perheyhtiön ja jatkoi sähkösoitinten ja soitinlaitteiden kehittelyä ja tuotantoa kuolemaansa asti. Vuonna 2002 hän taisteli takaisin oikeuden tuotemerkkiinsä ja alkoi tehdä jälleen Moog-nimisiä soittimia itse. Robert Moog oli koulutukseltaan filosofian tohtori ja opetti myöhempinä vuosinaan myös yliopistoissa. Hän sai lukuisia arvostettuja palkintoja ja useita kunniatohtoruuksia. Harri Uusitorppa


Forumer™ is Voted #1 Free Forum Hosting provider
Build your own community today with the largest message board hosting company.