Livenä ja levynä Olen tässä viime aikoina kuunnellut Koulu on tyhmää -biisin singleversiota. Kuulin toki sen radiosta viime keväänä muutaman kerran, niin että kun Provinssin keikka alkoi sillä biisillä, tiesin mistä on kyse. Mutta jo silloin Koulu on tyhmää oli keikalla aika lailla parempi ja siitähän se on vain parantunut. Singleversiosta mulla tulee jotenkin mieleen joku Kirka & Islandersin 60-luvun biisi, sehän voi olla tarkoituskin. Mutta livenä ei sellaista tule kyllä mitenkään mieleen. :lol:
Aloin siitä sitten miettimään, onko muita biisejä, joita olen kuullut oikeastaan vain keikalla. Ja onhan niitä. Kaupunkitarinoita ostin vasta viime kesänä, joten esim. biisin Kaipaan tunsin vain keikkojen ansiosta. Ja onpa se harmi, että heti kun ostin levyn, biisin esittäminen keikoilla päättyi. Olisin taatusti nauttinut siitä paljon enemmän keikalla (jos mahdollista) kuunneltuani sitä myös levyltä.
Kultakaivoksen keikalla olin ystäväni kanssa, joka ei ollut kuullut Kaikki rakkaudesta -levyn kappaleita. Hän oli vähän huolissaan tilanteesta ennen keikan alkua. Sanoin, ettei se estä nauttimasta keikasta, koska ne soitetaan ja esitetään livenä niin, että niihin on helppo mennä mukaan. Jatkoin, että levyn kanssa onkin sitten toinen tilanne. Se ei aukene yhtä helposti, mutta keikka auttaa myös siinä. Ja biisien tunteminen auttaa nauttimaan keikasta. :lol:
Minusta tämä on keskeinen osa Perunateatterin musiikkia: livet ja levyt tukevat toisiaan ja kummastakin nauttii enemmän kun tuntee molemmat versiot.
Juha- 04-25-2005
Re: Livenä ja levynä Minusta tämä on keskeinen osa Perunateatterin musiikkia: livet ja levyt tukevat toisiaan ja kummastakin nauttii enemmän kun tuntee molemmat versiot.
Toi pitää minustakin tosi hyvin paikkaansa. On monta biisiä, jotka on mulle auennu kunnolla vasta livetilanteessa, tai ehkä jopa vasta sitten kun on livetilanteen jälkeen seuraavan kerran kuunnellu kyseistä biisiä CD:ltä. Tervetuloa kolahti mulle vasta sitten kun kuulin siitä radiosta akustisen liveversion, sen jälkeen se on toiminut levyltäkin. Joskus biisit vaan tarvitsee eri näkökulmia ennenkuin se kasvaa täyteen loistoonsa.
millakoo- 04-26-2005
Eiköhän tuo ole kaikkien bändien kanssa aivan sama juttu. Siis että jos ei tunne bändiä ja sen biisejä, niin ei tietenkään live-esiintymisestä nauti ja sitä koe samalla tavalla kuin jos bändi ja sen musiikki on tuttua.
Päivi- 04-26-2005
Pointtini oli kyllä, että Perunateatterista voi nauttia täysillä ihan vaikka vain livenä tai levyllä, mutta ainakin minulle biisien live- ja levysovitukset muodostavat yhdessä huikean kokonaisuuden.
Halusin tuoda tämän esille, koska tällä foorumilla on moneen kertaan hehkutettu PT:tä nimenomaan keikkabändinä.
Forumer™ is Voted #1 Free Forum Hosting provider
Build your own community today with the largest message board hosting company.