Onko suomalaisen miehen vaikea myöntää pitävänsä miehen musiikista?
Laajentaisin näin. Onko suomalaisen miehen yleensäkin vaikea myöntää pitävänsä... siis mistä nyt vaan? Kyllä.
Hanhiniemen persoona, ulkoinen olemus on kyllä mielestäni (siis miehen mielestä) helposti lähestyttävä. Jotenkin olisi vaikea kuvitella Antti Tuiskun tapaisen siloposken vakuuttavasti esittävän niin kovin miehiseen maailmaan istuvia juttuja, mitä 3N ja PT ovat tehneet. Kaikki kunnia toki Antille. Tässä rehellisen ristiriidattomassa yhteensopivuudessa on yksi Hanhiniemen vahvuus. Siksi miehen on siitä helppo pitää. Pohjalainen perusjuntti, ruutupaita, farkkujen takataskussa lompakko, piikkinen leuka ja viikoksi krapulaa... kaikki tuo on liikuttavan uskottavaa. Voi reilusti olla oma itsensä, kun on oikeasti jotain sanottavaa, eikä tarvitse liiemmin esittää mitään.
anja- 04-26-2005
Olisin kyllä dixin kanssa samaa mieltä että ei ole vaikea myöntää pitävänsä miehen musiikista, onhan meillä täälläkin miehiä vaikka kuinka paljon. Mutta se on sitten taas toinen asia mitä he kertovat tykkäämisestään, naiset taitavat olla paljon monisanaisempia.
Itse olen kyllä aina ymmärtänyt Hanhiniemen musiikkia vaikka olenkin nainen, mutta minähän taisinkin olla sovinisti.
dixi- 04-26-2005
Menee vähän aiheen vierestä, mutta...
Voisin heittää tähän ihan mutu-pohjalta että Kolmas Nainen uppoaa enemmän miehiin ja Perunateatteri enemmän naisiin. Ainakin minun kohdallani on näin, pidän 3N:n reilusta rokkenrollista ja jätkäilystä, jota siis Perunateatterin levyillä on huomattavasti vähemmän.
Perunateatteri ei oikein perusrock-linjalla pärjää 3N:lle. Jos verrataan nyt vaikka Perunateatterin rokimpia biisejä kuten Veljeni John, Perso elämälle ja Joka tulee ekana ja otetaan Kolmas Nainen -biiseistä vaikkapa Hyvää ja kaunista, Maailma on tyly ja Sähkökitara, kavereita ja hyvää tahtoa. Vähän eri sarjassa pyöritään.
Perunateatteri onkin enemmän fiilistelyä, jolle on tietysti paikkansa myös. Ja sovinistinen, stereotyyppinen pointtini (heh) on tässä siis että Perunateatterin fiilistely uppoaa paremmin naisiin ja Kolmas Nainen -rock miehiin. Ja ainakaan Kolmas Nainen -tapauksessa en usko yhdelläkään miehellä olevan vaikeuksia myöntää pitävänsä bändistä.
Mutta vielä itse varsinaiseen aiheeseen. Oli itse asiassa ensimmäinen kerta kun olen kuullut väitteen ettei mies kehtaisi myöntää pitävänsä miehen musiikista. Mielestäni asia on enemmänkin päin vastoin, mielummin sanoo pitävänsä Hanhiniemen tuotannosta kuin Anne Mattilasta. Jotenkin koko väite on minusta vähän outo, tai en ole itse ainakaan törmännyt vastaavaan.
karkki76- 06-16-2005
Menee vähän aiheen vierestä, mutta...
Voisin heittää tähän ihan mutu-pohjalta että Kolmas Nainen uppoaa enemmän miehiin ja Perunateatteri enemmän naisiin. Ainakin minun kohdallani on näin, pidän 3N:n reilusta rokkenrollista ja jätkäilystä, jota siis Perunateatterin levyillä on huomattavasti vähemmän.
Vähän lisää aiheen vierestä :oops:
Minäkin pidän enemmän Kolmannen Naisen "reilusta rokkenrollista ja jätkäilystä" vaikka nainen olenkin. Jotenkin se osuu ja uppoaa niin TÄYSILLÄ ja on suomirockia PARHAIMMILLAAN 8) ! Pottuteatteri on tietty just grrreat mutta Kolmas Nainen - WAUUUUUUU!!!!
Mutta dixi voi tietysti olla oikeassa, en ole enempää asiaa koskaan miettinyt.
Paulin muille tekemästä musiikista : uskomaton määrä :o eikä määrä korvaa laatua 8) niinkuin monelle voisi käydä ! Eihän tässä voi kuin nostaa hattua ja kumartaa syvään tallaisen jätkän edessä 8) :!:
Tyttö taksissa- 06-17-2005
Ja ainakaan Kolmas Nainen -tapauksessa en usko yhdelläkään miehellä olevan vaikeuksia myöntää pitävänsä bändistä.
Kyllä tällaisiakin on vastaan tullut. Monet miehet eivät voi sietää ns. suomirokkia.
Itse tykkään sekä Kolmannesta Naisesta että Perunateatterista. Ne ovat erilaisia, ja molemmat täyttävät oman paikkansa. En osaa laittaa niitä arvojärjestykseen juuri siksi, että ne ovat niin erilaisia.
SeinäJoe- 03-23-2006
Kuuntelin tossa RockRose nimisen bändin sinkkua jossa on kolme biisiä joihin Pauli on väsännyt sanat.Bändi soi kyllä ihan hienosti mutta ei oikein tuo naisen lauluääni sovi mun korvalle...jokin siinä mättää.(Sori Minnie) :oops: Mutta olisi ollu kiva kuulla tuo POJAT PITÄNEET EI MELUA PUUHISTAAN-biisi vaikkapa Perunateatterin käsittelemänä.Siitä sais varmasti toimivan.Siinä on sellainen hyvä"paulimainen"tarina.Kuunnelkaa jos saatte käsiinne sen jostakin.
Niko- 01-11-2007
Ainakin Pate Mustajärvelle (toiselle Paulille, jota diggailen :wink: ), Popedalle, Yölle ja Heikki Silvennoisen suomenkieliselle levylle Miehet kaatuu (2003).
Yölle on niin paljon tekstejä, että niitä on mahdoton luetteloida. Enkä osaa suurimpia suosikkejani sanoa näistä biiseistä...
Mustajärvelle tehdyt biisit:
- Ei haukku haavaa tee (käännös, 1995)
- Pidä huoli onnestaan (käännös, 1995)
- Jukeboxin luona (1998)
- Tehtäis' rauha vaan! (1998)
- Pöydässä hiljaisuus (1998)
- Koiranunta (2000)
- Kangastuksia (2000)
- Omilleni jäin (2000)
- Ajan päivin, ajan öin (2005)
- Köyhän miehen Peace & Love (2005)
- Viimeinen maitohammas (2006)
Popedalle:
- Tahdotko mut tosiaan (1994)
- Baareja taivaaseen (1994)
- Kaasu pohjaan jää (1997)
- Vaisto vaatii toimimaan (1997)
- Se istahtaa mun pöytään (1997)
- Kun mies unelmoi (2001)
Silvennoiselle:
- Viimeinkin (2003)
- Suhdetoimintaa (2003)
karkki76- 02-02-2007
Mä tässä joutessani listaan Paulin Jani Wickholmille tekemät biisit juuri ilmestyneelle Yhden lauseen mies - albumille :arrow:
KUU sanat Pauli, säv&sov. JW
MEILLE EI KOSKAAN VOIS KÄYDÄ NIIN sanat Pauli, säv&sov. JW
UNELMAT sanat Pauli, säv.Pauli & JW, sov. JW
Kuu on tämän uuden levyn paljon radiosoittoa saanut eka sinkkulohkaisu, näistä kolmesta mielestäni se kesyin mutta hieno biisi, ehdottomasti. Meille ei koskaan vois käydä niin - zipaletta en oo oikein saanu vielä hanskaani :roll: kertsi on kyllä tarttuva ja sanat aivan ihanat ja sattuvat :oops: ! Ja tämä Unelmat sitten :) 8) ...tässä ja soundissa on jotain legendaarisesta Kolmannesta Naisesta 8) :!:
Nuorten neitojen 3-nainen "video"!
http://www.youtube.com/watch?v=nnkfjnbK5TQ&feature=related
Avaruusnainen- 02-28-2008
Whohoo! Duetto ilmaantunut tubeen:
http://www.youtube.com/watch?v=xdaDsyaRJoE
IHANAA!!! Päivän paras, kiitos! :lol: 8) Tätä en ollut kuullut piiiiiiiiiiiitkään aikaan...
karkki76- 04-20-2008
Jani Wickholmin uudelta levyltä (julk. 30.4.) löytyy Paulin & Testivoittajan biisi Kiitorata ja kuulosti muuten hyvältä - eilen tuli radiosta :D
Forumer™ is Voted #1 Free Forum Hosting provider
Build your own community today with the largest message board hosting company.