Selvis tuolta äänitearkiston sivuilta, että Pauli on käyttäny ainakin Takkinen S. salanimeä.
Nyt Juha on jo hyvin jäljillä. Nimellä S. Takkinen Pauli todellakin on tehnyt viittaamani yllättävän tuotoksen. Sen verran vielä vinkkiä, että kyseessä on sävellystyö eikä sanoitus. Ja puhe on suomalaisesta naisartistista.
Ei kai kyse ole Eija Ahvon Puin leningin kappaleesta? Sen on ainakin Pauli säveltäny ja sanottanu, mutta sehän on ihan rehellisesti laitettu Paulin nimiin kai. Muuta en tuolta äänitearkistosta löytäny.
Ei ole Eija Ahvo. Tämä on vielä yllättävämpi mielestäni. Kyseisen naisartistin levy on julkaistu keväällä 2000, joten sitä ei löydy äänitearkistosta. (Tietääkseni.) Pauli on säveltänyt suuren osan levyn biiseistä.
Lisäys: Kyseisen artistin avioero julkistettiin tässä about viikko sitten.
En tiedä kenen avioero on julkaistu, mutta Kikan Herkut lisukkeineen -levyn on säveltäny ja sovittanu pääosin joku S. Takkinen. Joko osui kohdalleen arvaus?
En tiedä kenen avioero on julkaistu, mutta Kikan Herkut lisukkeineen -levyn on säveltäny ja sovittanu pääosin joku S. Takkinen. Joko osui kohdalleen arvaus?
Jep! =D> En tiedä muista, mutta minut ainakin yllätti.
Löytyhän se oikea vastaus, kun vähän näki vaivaa. :lol:
Kieltämättä on aika yllättävä veto Paulilta osallistua vielä noin suurella panoksella kyseisen artistin levyn tuotantoon. Mutta toisaalta jollain tapaa se ei ollu yllätys, koska tosta salanimen käytöstä on ollu puhetta erinäisissä paikoissa. Siispä osasin odottaa, että se nimenomaan on jotain yllättävää.
Menkääpä Espoon, Helsingin, Vantaan kaupunginkirjastojen aineistohakuun
www.helmet.fi
Tehkää sanahaku 'Pauli Hanhiniemi' ja ihmetelkää tuloksia. Pauli on ollut aika monessa mukana.
Jep! =D> En tiedä muista, mutta minut ainakin yllätti.
Hehheh, loistavaa :lol: Itse asiassa tiesin kyllä että Hanhiniemi on jotain Kikalle tehnyt, muistaakseni jotain sanojakin ehkä. Vai että tämmöstä. *hihittelee*
Herranjumala sentään!!!
kyllä mä oon tienny ett Hanhiniemi on ollu monessa mukana MUTTA täähän on yllättävää.
Löytyy joululauluja ja hengellisempääkin. Mihin tää herra vielä kerkeekään.
Syvä hatun nosto Paulille.Taitaa olla ikiliikkuja.
eilen 10.4. bongattua:
huomasikos kukaan muu eilisessä levyraadissa:
Pate Mustajärven kappale Ajan päivin, Ajan öin-kappale (joka voitti yleisöäänestyksenkin) oli tekstiltään Hanhiniemen käsialaa, ja jos oikein näin; sävellys O.Lindholmin tekosia :o 8)
Ei sikäli että itse olisin kohderyhmää, mutta varmaankin uppoaa tuohon "olen rekkamies"-kansanryhmään :wink:
Ei tullut katottua kun oli taas se tietokilpailu. Huomasin kyllä että oli voittanut levyraadin. Olen kuullut kappaleen aiemmin, ja pidin siitä. En yhtään ihmettele jos on Paulin kirjoittama.
huomasikos kukaan muu eilisessä levyraadissa:
Pate Mustajärven kappale Ajan päivin, Ajan öin-kappale
Joo, Levyraati on yksi lemppariohjelmiani. Aika hubaisan kliseemäinen biisihän tuo oli, mutta niin tosi, niin tosi. Helppo on varmaan keikkamuusikonkin tuohon samaistua. Surrur!
Tuosta Kadonnut nainen duetosta vielä...
Pieni lainaus Juliet Jonesin Sydän-orkesterin historiikista:
"Vuonna 1996 olemme jo saaneet höynäytettyä mm Perunateatterin Paulia laulamaan mukana. Hyvin se laulaakin. Levyn nimeksi onkin kaavailtu sanaa Hai. Ei high. Voihan se vielä muuttua se nimi. Hai.
Täydennysosa:
Nimi oli Hai. Siltä julkaistiin kaksi sinkkua nimeltään Duetto ja Aurinkorannalla. "
Mainion bändin koko historiikki löytyy
http://www.sjoki.uta.fi/~latvis/yhtyeet/JJS/
PH:n sanoituksista ovat monet merkinneet mulle paljon. Olen antanut itselleni ymmärtää, että viimeistä lukuunottamatta ne sisältävät järkkyrealistista tililitystä suomalaisen miehen maailmasta. 'Kaikki rakkaudesta' avautuu selvästi eri kulmasta, niinhän taiteilija itsekin totesi... äijäilyn jääneen vähemmälle.
Miesnäkökulmaa parhaimmillaan maalailevat esim.
ullakolla eilen
kun pyykit kokosin
korin nipinnapin puolilleen
ei pitsinkulmaa eksy ainuttakaan
askaretta sulostuttamaan (ullakolla)
poikia vaan
palavaa ainetta suonissaan
oltiin poikia kenties
poikasesta varttuu mies
...varttuu mies (määränpää)
kun riekaleista istuu miestä parsimaan
se on pisto piston jälkeen helpompaa
eihän puhki perstunutta ennallensa saa
mut pisto piston jälkeen helpottaa (toisen takin taskuun)
Kaitsun kanssa olen samaa mieltä, että Pauli käsittelee teksteissään asioita miehen näkökulmasta. Toisaalla täällä forumissa ollaan pohdittu onko Perunateatteri naisten musiikkia. Minusta mielummin miestenmusiikkia, mutta myös naiset ovat sen löytäneet. Itsekin olen elänyt paljon "miesten maailmassa" veljien, miehen, omien poikien ansiosta ja Paulin tekstit on hyvin tuttuja. Miesten näkökulmaa joissain asioissa on oppinut paremmin ymmärtämäänkin vasta Paulin kautta.
Teksteissä eletään poikavuosia (Nuorivanhamies, Määränpää..), aikuistutaan, petytään rakkaudessa jne. Toisen takin taskuun kappaleesta minulle tulee aina mieleen katkaisuhoidossa oleva mies, vaikka voi sen varmaan muuhun yhteyteenkin mieltää.
Keikoilla olen usein yllättynyt, että miehet tuntuvat olevan vähemmistönä. Toisaalta miehet ilmaantuvat paikalle ihan viimeminuuteilla. Onko suomalaisen miehen vaikea myöntää pitävänsä miehen musiikista?
No joka tapauksessa hienoa, että meillä on tälläinen "miestenmaailman-tulkki". Vanhimman pojan tullessa täysi-ikäiseksi lainasin onnittelukorttiin tekstiä Määränpää-kappaleesta. Myös Tervetuloa-kappaletta olen varautunut (pakko)kuunteluttamaan, jos ja kun sellainen tilanne tulee.