Pauli aamutv:ssä Sattuiko kukaan näkemään Pauli Hanhiniemeä yle 1:n aamutv:ssä tänään?
Itse näin vain osan haastattelusta. Perunateatteri esitti kappaleen Toisen takin taskuun, oli joku vanha taltiointi.
Pauli antoi mielestäni lupauksen, että rokkibändi on suunnitteilla, kokoonpanosta vain ei vielä ole tietoa.
Harmi kun näin vain lopun haastattelusta!
kirsi- 08-15-2006
herranjumala mäkin näin vain loppuosan, mutta hyvä
kun senkin. Siis uusinnan iltäpäivällä Kylläpä oli Pauli fressin näköinen tää tauko on
tehnyt hänelle hyvää, todella hyvää :wink:
Mäkin kuulin sen miltei lupauksen uudesta bändistä :P
Jake- 08-15-2006
Minäkään en ihan kokonaan Paulin haastattelua nähnyt. Onneksi valpas veljeni soitti ja tiedotti esiintymisestä. Siinä osuudessa, jonka minä näin, ei ollut mitään uutta sellaiselle, joka on jonkin verran Paulin taivalta seurannut. Kerrattiin Kolmannen naisen ja Perunateatterin taivalta, ja vähän ihmeteltiin kansanmusiikkiviritys Hehkumoa. Että onko Hehkumo projekti vai pidempiaikainen juttu. Pauli taisi sanoa, että vähän sekä että, mutta yksistään kansanmusiikki ei oikein pidä leivässä.
Kolmas Nainen tekee Paulin mukaan rundin ihan vain sen takia, että on kiva olla taas jätkien kanssa yhdessä ja bändihomma on parasta mitä viisi tai tässä tapauksessa kuusi miestä voi tehdä yhdessä. Jatkosta tämän rundin jälkeen ei ole sovittu mitään.
Pauli sanoi, että biisejä syntyy ja niitä esittää Hehkumo tai joku muu poppoo. Ja loppuun tosiaan Pauli vinkkasi, että kyllä sähköbasso ja rummut vaan on oma juttunsa. Joten todennäköisesti saamme nauttia Paulin rokista jatkossakin.
Pauli vaikutti tosiaan freesiltä ja esiintyi omaan sympaattiseen, hieman ujoon tv-tyyliinsä, johon kuuluvat seinille tuijottelu, hymyily, vähän pidättyväinen tyyli ja omituiset lauserakenteet. "Emmä nyt ihan niinkään sanois, mutta kyllähän tässä nyt on sen verran hommia poikain kanssa tehty, että voisi väittää tämän suuntaista projektia olevan meneillään." Keksitty lause, mutta voisi olla tottakin. ;)
Lissu- 08-15-2006
Näin tuon aamutv:n haastattelun täysin vahingossa. Sen parasta antia oli (Paulin rokkibändiajatuksen lisäksi) arkistopätkä vuodelta 1984, jossa Kolmas Nainen esitti "Vanhat äijät" rockin sm-kisoissa. Varsinkin Sakarin iloinen olemus jäi mieleen.
Sari- 08-15-2006
Harmi,kun en huomannut tuota aamu tv:n juttua!Kyllähän tuota Paulia katselisi ja kuuntelisi enemmänkin mediassa...taitaa Pauli vaan omaan pidättyvään tyyliinsä välttää ns. turhaa julkisuutta.Hyvä niin! :)
Kari- 08-16-2006
Eka viesti palstalle, joten otan nyt rauhallisesti. Varmaan aihetta on sivuttu jossain toisaalla eikä kommenttini tuo lisäarvoa tälle keskustelulle. Koettakaa ymmärtää.
Pauli kommentoi lyhyesti haastattelun alkuun Helsingin Sanomien uutista Lasse Mårtensonin loukkaantumisesta. Mårtensonilla on vähän erilainen kuva oma minästä kuin muilla on. Oli aika yllättynyt tilanteesta.
vastaantulija- 08-16-2006
ai että kun en nähnyt aamu tv:n (jota en koskaan katso..) haastattelua. Mutta hyvä oli kuulla se (Jakelta) että biisejä syntyy, mikä porukka niitä sitten esittääkin.
Forumer™ is Voted #1 Free Forum Hosting provider
Build your own community today with the largest message board hosting company.