View Full Version: Noheva

perunateatteri >>Muu musiikki >>Noheva


<< Prev | Next >>

Inkivääri- 03-26-2008
Noheva
Mitä mieltä olette kyseisestä bändistä? Työkaverilta sain tänään levyn ja hyvin kolahti. Noheva oli myös samana iltana soittamassa Kuopiossa Hanhiniemen kanssa, mutta mä missasin sen silloin, kun menin vasta silloin kun Hanhiniemi aloitti. Harmi.

dixi- 03-27-2008

No joo, "ihan jees". Vähän niin kuin sekoittaisi yhteen Sir Elwoodin, Yön ja Paulin sävellyksiä. Sanoituksissa sitten mennäänkin niin tutun tuntuisilla kielikuvilla ja rakenteilla sekä laulussa sellaisilla painotuksilla, että minulle tulee valitettavasti mieleen liikaa jo olemassa olevat bändit ja biisit. Voi olla, että tässä tehdään musaa ihan vilpittömästi ja lainauksia tulee tiedostamatta, mutta pieni matkimisen maku nyt minulle jää. Vähän sama homma kuin sillä Yhdeksäs elämä -bändillä.

Inkivääri- 03-28-2008

No joo, "ihan jees". Vähän niin kuin sekoittaisi yhteen Sir Elwoodin, Yön ja Paulin sävellyksiä. Sanoituksissa sitten mennäänkin niin tutun tuntuisilla kielikuvilla ja rakenteilla sekä laulussa sellaisilla painotuksilla, että minulle tulee valitettavasti mieleen liikaa jo olemassa olevat bändit ja biisit. Voi olla, että tässä tehdään musaa ihan vilpittömästi ja lainauksia tulee tiedostamatta, mutta pieni matkimisen maku nyt minulle jää. Vähän sama homma kuin sillä Yhdeksäs elämä -bändillä. No sithän mä saan parhaat palat yhdessä paketissa, kun en pidä Yöstä enkä kauheasti Sir Elwoodistakaan. :D

SeinäJoe- 03-28-2008
My Space
Kuuntelin tuolta kyseistä bändiä,kun kiinostuin näistä viesteistä että kyseessä on sellainen "omituinen tsekotus". No,piano bändissä ei tee Nohevasta S.E.H.V ä ,lähellekkään,yhdessä biisissä ihan hetken. Sanoisin että sellainen köyhän miehen Kolmas Nainen,soitto ihan jees,mutta lyriikat kusee,mutta 10+ siitä että pojat ovat paikkakunnalta (?) kun mainitsivat paikat,LETKU,RIO JA LENTÄVÄ. Ja HOX,HOX. Tämä "arvostelu" vain näiden biisien kuuntelulla. Täytyy tarkkailla ilmoituksia ja mennä tsekkaan livenä jos jossain täälläpäin soittavat. -KiittiHei-

tuhnusielu- 04-02-2008

tämä noheva bändihän on aivan loistava,tulee oikein hyvälle tuulelle ku kuunteloopi.menee meitillä top 6 aivan saletisti. tulee näköjään kuopion gloriaan akustisesti 10.4!!!!

Inkivääri- 04-03-2008

tämä noheva bändihän on aivan loistava,tulee oikein hyvälle tuulelle ku kuunteloopi.menee meitillä top 6 aivan saletisti. tulee näköjään kuopion gloriaan akustisesti 10.4!!!! Harmi kun on arki-ilta, pitää jättää väliin. :?

Forumer™ is Voted #1 Free Forum Hosting provider
Build your own community today with the largest message board hosting company.