Musiikkiteatteri Palatsi; The Beatles Story Musiikkiteatteri Palatsi: The Beatles story
"Musiikkiteatteri Palatsin syksyn 2009 musikaali saa ensi-iltansa 4.9.2009. Uutuus on nimeltään The Beatles Story. Musikaali kertoo kaikkien aikojen suurimmasta rock-yhtyeestä. 1960-luvun alussa neljä liverpoolilaisnuorukaista perustivat yhtyeen, josta tuli ilmiö. Beatles on ohjannut popmusiikin uusille urille, toiminut suunnannäyttäjänä ja asenteenmuokkaajana. Beatles toimi myös yhdistäjänä, se levitti musiikillaan rakkauden ja huolenpidon sanomaa. Yhtyeestä tuli ikoni, jota ilman ei voi ymmärtää rockmusiikin kehitystä. The Beatles Storya tähdittävät näyttelijät Miro Honkanen ja Otto Kanerva, sekä ”Kolmas nainen” - yhtyeestä tuttu Pauli Hanhiniemi ja ”Yö-yhtyeessä” vaikuttanut Jukka Mänty-Sorvari. Näyttelijät soittavat ja laulavat kaikki Beatlesien kappaleet itse."
olaviboy- 09-09-2009
The Beatles storyn arvostelu http://www.pohjalainen.fi/teemat/kulttuuriteematarticle.jsp?article=446041
Musiikki pääosassa Beatles-storyssa
tiistai 08.09.2009
TAMPERE Minna Hiironen kulttuuri@pohjalainen.fi
The Beatles-musikaali vetää väkeä Palatsi-teatteriin ja 60-luvun nuorille esitys tarjoaa nostalgisia elämyksiä. 70-luvun nuori tahtoo osin pitkästyä.
Pauli Hanhiniemen (Harrison), Miro Honkasen (Lennon), Otto Kanervan (McCartney) ja Jukka Mänty-Sorvarin (Starr) tähdittämä esitys ei kaadu laulu- tai soittotaitoon eikä näyttelemiseenkään, vaan koska valokeilassa ovat yhtye ja musiikki eivätkä henkilöt.
Pojat vetävät loistavan konsertin, mutta draamaosuus jää puutteelliseksi.
The Beatles Storyn käsikirjoittaja Reino Bragge on vetänyt varman päälle. Hän on kerännyt liuhulettien legendaarisia biisejä, kirjoittanut väliin muutamat vuorosanat ja kertojalle, yhtyeen managerille Brian Epsteinille (Markus Myllyniemi), vähän enemmän.
Biisi seuraa biisiä ja kohtaukset ovat välähdyksenomaisia valottaen kuitenkin yhtyeen vaiheita ketjumaisesti. Lopputulos jää kuitenkin pinnalliseksi ja moneen kertaan kerrotuksi.
Teatterijohtaja Petri Lairikon ohjauksessakin on puutteita. Esimerkkinä käy hyvin Yoko Onon ilmaantuminen yhtäkkiä näyttämölle niin kuin olisi ollut siellä aina ja Lennon vaan soittaa. Parin rakkaus hiipuu kädestä pitämisen tasolle eikä uskottavuutta suuresta rakkaudesta synny muutenkaan.
Pariskunta tapasi oikeasti taidenäyttelyssä, mutta tässä musikaalissa kaikki tapahtuu samojen kulissien varassa, joka sekin alkaa puuduttaa. Milloin ollaan treenikämpällä, milloin levystudiossa, milloin Amerikan kiertueella. Käsiohjelma juoruaa, ettei produktiolla olekaan lavastajaa?
Silmiä hivelevä hippivaatetus
Palatsiteatterin estradi ei ole suuren suuri ja tässä esityksessä se näkyy tukkoisuutena. Varsinkin loppukohtauksessa kun beatlesien lisäksi näyttämöllä ovat Swing Teamin tanssiparit ja vielä seinällä tanssivat kaikkien varjot Let it ben tahdissa. Varjojen tanssi luo kyllä oivallisesti leijuvan tunnelman, mutta pienemmällä porukalla näyttämökuva ei olisi niin sekava.
Elina Vättön puvustus on esityksen parasta antia ja niillä luodaan harmonista illuusiota, että kyseessä on itse Beatles. Varsinkin hippivaatetus hivelee silmiä. Honkasen koko olemus mustine laseineen on kuin Lennon itse ja Yoko Ono siinä vierellä on täydellinen illuusio esiintymistä myöten. Honkanen tekee hyvän roolityön hippi-Lennonina.
Ohjaaja Lairikko tuo näytelmän alkupuolella hyvin esiin kavereiden poikamaisuuden ja sitoutuneisuuden toisiinsa. Yksi kaikkien ja kaikki yhden -muskettisoturimaisuus painottuu beatlesien tarinassa, samoin lähimmäisen rakkaus.
Otto Kanerva on löytänyt hyvin Paul McCartneyn laulutavan, mutta näytelmän alkupuolella ihmetyttää "puolijauhoinen" tulkinta. Musikaalisesti lahjakas Miro Honkanen pystyy näköjään olemaan yhtä kivuttomasti Lennon kuin aiemmin Elviskin. Pauli Hanhiniemen uurteiset kasvot sopivat hyvin Harrisoniksi ja luontevaa näyttelijätyötä on ennenkin tullut kehuttua. Pohjanmaalla varttunut Jukka Mänty-Sorvari selviää debyytistään uskottavasti.
Forumer™ is Voted #1 Free Forum Hosting provider
Build your own community today with the largest message board hosting company.