View Full Version: Muistoja tulevaisuudesta

perunateatteri >>Hehkumo >>Muistoja tulevaisuudesta


<< Prev | Next >>

Tyttö taksissa- 06-27-2006

Hehkumon levyn kipaleiden nimistä...esim.Mersu -humppa ja Suvisivakointia kuulostaa aika kauhealta,mutta kappaleina ne ovat hauskan ironisia. :) Ostin itse oman levyni eilen - hinnasta viis! :) Kertaalleen vasta ehdin kuunnella, joten en mitään syväanalyysia pysty tekemään. Siihen kuitenkin kiinnitin huomiota, että tosiaan paperilta katsottuna vähän köykäisen oloiset sanat (ja nimet) muuttivat luonnettaan aika radikaalisti kun musiikki tuli mukaan. Hemmetin hauskasti sopivat sanat ja musiikki yhteen! Sellainen kaksoisvalotus tosiaan, \"muistoja tulevaisuudesta\". Menneisyyden ja tulevaisuuden yhtyminen erittäin mainiolla tavalla. Paikoitellen nauroin ihan ääneen. Pauliltakin oli jännää kuulla vähän erilaista ilmaisua kuin aiemmin. Tietyllä tavalla tuntui, että lauluntekijä on palannut juurilleen, tai yksille niistä - tai ylipäätään lauluntekijyyden ja laulajuuden juurille. Peruselementit ja siinä se. Ja itsehän diggaan tuosta soitantopuolesta ihan kympillä. Samoin kuin levyn tuottajasta, Maria Kalaniemestä. Minusta musiikki ei vaikuttanut liian vaikealta, muttei myöskään liian helpolta ja simppeliltä. Juuri parahultaista :) Äkkiseltään siis sellainen fiilis, että haluan päästä keikalle. Mutta en mihinkään jättimassatapahtumaan, vaan mieluiten intiimille klubille tai jollekin pikkufestarille. Tuntuu että sellaiseen tällainen musa sopii parhaiten. Jäänee vaan omalta osaltani nuo suuresti kaihotut Rääkkylät ja Kaustiset väliin :( Klubikeikkoja pian!

Päivi- 06-27-2006

Paikoitellen nauroin ihan ääneen. Niin minäkin olen nauranut ääneen kummallakin Hehkumon keikalla. Oivaltavat humoristiset teksit tekevät osaltaan Hehkumon kuuntelusta miellyttävän kokemuksen. Ja lauantaina saan nähdä Hehkumon kolmannen kerran ja jo toisen kerran Alavudella. Saa nähdä, tuleeko keikasta yhtä hurmoksellinen kuin Zembaloissa viime kesänä.

kaijarto- 06-27-2006

Olen kuunnellut pari kertaa Hehkumon levyn läpi. Ja fiilis on vähän samanlainen kuin Glorian keikan jälkeen: ei oikein kolahda. Se olikin odotettavissa, sillä levyltä ei rockia löydy. Parhaita kipaleita ovat mielestäni Cortina, Ikävä, Suvisivakointia ja Iloisen merimiehen laulu. Siipeen jos sain toimii tietenkin hienosti.

Juha- 06-27-2006

Vasta eilen pääsin ostamaan Muistoja tulevaisuudesta ja olen sitä eilisen illan ja tämän iltapäivän veivannut soittimessa. Siipeen jos sain tuntuisi toimivan paremmin kuin alkuperäinen, eli sehän ei voi tarkoittaa muuta kuin loistavasti. Muita esille pompsahtavia biisejä minulle on Suolammen vettä, Äärelä, Ikävä ja Cortina. Niin ja Iloisen merimiehen laulusta on oiva elävämpi versio. Kokonaisuutena levy tuntuisi olevan hyvä, joskaan ei nyt välttämättä loistava. Saa nähdä mihin se siitä asettuu... Tuntuisi, että ehkäpä linja on hiukan vielä hakusessa ja tiedämme toisen levyn jälkeen millainen on todellinen Hehkumo. Toisaalta melkein ainahan se linja jollain lailla muuttuu, olkoon bändi kuinka vanha tahansa. Mutta tästä on todella hyvä lähteä liikkeelle ja kehittää uutta juttua... Ajatuksia lisää myöhemmin jos niitä ilmaantuu...

dixi- 06-29-2006

Muistoja tulevaisuudesta -levyn voi nyt myös ladata NetAnttilasta hintaan 12.95 e. Ei paha hinta kokonaisesta albumista, mutta kyllähän sitä aina kaipaisi silti käsiinsä jotain konkreettista - kuten kansia - hypisteltäväksi :)

dixi- 06-29-2006

No niin, nyt pitää kyllä vetää vähän sanoja takaisin, sillä löytyihän tämä levy iTunesistakin, kympillä. Ja pitihän se tietysti ostaa. Kun ei oikein tiennyt yhtään mitä pitäisi odottaa, niin kyllähän Muistoja tulevaisuudesta yllätti - positiivisesti. Heti kun alussa tärähtää kuulas "Laivat seilaaaaa...." homma toimii. Musiikillisesti todella toimiva levy, parhaimpina tällä hetkellä Lapset, Cortina, Suolammen vettä, Äärelä ja Siipen jos sain. Jos jostain nyt voisi valittaa vähän enemmän, niin - kumma kyllä - sanoitukset menevät aika usein vähän yli tai itse asiassa ali minun makuuni. Jos nyt jotain pisteitä pitäisi heti heittää, niin 4- / 5 voisi olla aika lähellä.

dixi- 06-30-2006

Voisin jatkaa taas yksinpuhelua :D Hieman lisää mielipiteitä levystä.... Albumi oli todellakin oikein positiivinen yllätys, varsinkin levyn ensimmäinen puolisko on todella toimiva. Musiikillisesti levy toimii todella hienosti koko mittansa ajan, mutta sanoituksellisesti meininki alkaa ensimmäisen kerran tökkimään Kondensaattorissa. Totta kai ymmärrän, että tässä on tehty ihan tietoinen ratkaisu, eli yhdistetään perinnemusiikkia ja todella arkisia nykypäivän asioita. Syntyy todella suuri kontrasti, joka toimii hetkittäin, mutta ei vain toimi minulle. Taidan olla liian nuori vielä kuuntelemaan piikittelyitä sauvakävelystä, pitsan syönnistä ja formulauusinnoista (tulipas nyt kauhea yleistys keski-ikäisiä kohtaan :D), aivan liian arkista. Näin ollen huonompaan kastiin levyllä putoavat Suvisivakointia, Pari pitsaa ja Mersu-humppa. Viimeksi mainittu on vielä niin vanha vitsi aihepiiriltäänkin. Ja pitää nyt vielä tähdentää, että musiikillisesti nämäkin toimivat laulumelodioita myöten, mutta kun ne sanat... :D Ei oo miun huumorii, ei. Jäljelle jää silti niin monta hienoa biisiä, että kova kokonaisuus levy on silti. Mitä nyt Iloisen merimiehen laulu on ehkä vähän turha päivitys. Jostain syystä biiseistä Ikävä ja Cortina tulee todella vahvasti Kolmas Nainen mieleen. Sehän ei ole huono juttu laisinkaan.

Sari- 06-30-2006

Tämä kaski-ikäinen tätikään ei lämmennyt kipaleelle nimeltään Kondensaattori,muuten kyllä lämpenin. :)

vastaantulija- 06-30-2006

Toi Kondensaattori-biisin korni tunnelma kannattaa kokea livenä, silloin se kyllä toimii..Muuten mulla on näköjään samat suosikit kuin Dixillä:Lapset, Äärelä,Suolammen vettä, Siipeen jos sain, Cortina.

Sari- 07-01-2006

Monesti monet kipaleet toimii livenä eri tavalla,kuin pelkästään levyltä kuultuna.Hyvänä esimerkkinä Perunoiden Pidetään sadetta,livenä siinä on lähes psykedeelinen tunnelma. Kylläpä tekeekin mieli keikalle! :)

dixi- 07-01-2006

Kondensaattorista vielä sen verran, että soitannollisesti ja laulullisestihan se on todella hieno kipale ja kun Pauli vielä lopussa vähän revitteleekin. Sanoitus tuossa siis vain tökkii. Keikalla kyllä varmasti toimisi hienosti, livetilanteessa kun on paljon muutakin koettavaa kuin pelkkä musiikki ja lyriikat.

Tyttö taksissa- 07-02-2006

Taidan olla erilainen nuori, kun tykkään Kondensaattorista :) Oikeastaan ainoa biisi joka ei niin kauheasti inspiroi on viimeinen, Iloisen merimiehen laulu. Omalla tavallaan on hauska sekin. Äärelä on totta kai hieno, samoin Suolammen vettä ja Lapset. Suvisivakoinnista tykkään paljon enemmän kuin olisin etukäteen aiheen perusteella uskonut :wink:

Päivi- 07-03-2006

En aluksi pitänyt Suvisivakoinnista kovinkaan paljon, mutta kyllä se nyt jo kuulostaa hyvältä. Eniten minuun kolahtaa Siipeen jos sain, Lapset ja Pari pitsaa. Ostin muuten levyn Keskisen kyläkaupasta hintaan 16,95, kun en jaksanut odottaa Ryskööiden keikkaan asti.

Sari- 07-03-2006

Minua koskettaa eniten Suolammen vettä.Aluksi minuakin tökki Suvisivakointia,mutta olen alkannut tykkäämään siitä.Se huumori siinä hauskuuttaa.

Päivi- 07-04-2006

Niin, Ikävästä pidän tosi paljon. Se toimii myös keikalla heinosti. Levyn biisit ovat alkaneet soida päässäni. Eilenkin nukkumaan mennessäni laivat seilasivat ja suolammen vesi kasteli saappaani. Levyllä on muuten paljon viittauksia autoihin. On Cortinaa, Mersua ja Ikävässä lähdetään myös autolla ajelulle. Mulle autottomana ja ajokortittomana autot eivät ole tärkeitä ja siksi esim. Mersu-humppa menee aika lailla ohi. Sen sijaan Cortina tuo mieleen mukavia muistoja, koska isälläni oli Cortina. Todella linjakas ja tyylikäs auto, jollaisia ei enää tehdä.

Forumer™ is Voted #1 Free Forum Hosting provider
Build your own community today with the largest message board hosting company.