En usko, että muillekaan foorumilaisille linnatuomiot, leimaamattomat corollat ym. ovat tuttuja muuten kuin Paulin sanoituksista. Tähän mennessä en ollutkaan liittänyt niitä surkimusromantiikkaan. :roll: Surkimuksethan ovat esim. kirjallisuudessa ja elokuvissa hyvin suosittuja hahmoja. Steinbeckin rakastettavat lurjukset Ystävyyden talossa, Hyvien ihmisten juhlassa ja Torstai on toivoa täynnä -kirjoissa ovat minulle edustaneet surkimusromantiikkaa parhaimmillaan. Mutta että Paulin sanoituksetkin olisivat surkimusromantiikkaa, sitä mun täytyy oikein miettiä. Ehkä se kuvaa joitakin tekstejä, mutta ei kaikkia mitenkään. Enkä minä hae surkimusromantiikkaa biiseistä. Ehkä haen ennemmin elämänmakua, todelta tuntuvia säkeitä, joiden kautta voi heijastaa myös omia kokemuksiaan tai löytää itsensä. Tai että saa esim. huomata kissan kehräystä kuunnellessaan ajattelevansa Nukkavierun säettä mut' rakas rakkaalleen kun tuhlaa kiintymystään se kummasti alkaa kehräämään ja sen jälkeen ihmettelevänsä, miten ihmeessä Pauli on päätynyt tähän säkeeseen. Mieleeni kun juolahti sanonta "Kissa kiitoksella elää", joka ei ainakaan minun lapsuudessani ollut mitenkään positiivinen sanonta. Tämä on ehkä sanoitusten tärkein ominaisuus: ne eivät tyhjene edes lukuisten kuuntelukertojen jälkeen.

Kuinka PHPT-faniksi?
Ollaan oltu samalla keikalla Juhan kanssa.Vuosiluku on minullakin vähän hakusessa,so what.Kyllä siellä muitakin oli kuin paikallisia, me olimme katsomassa ikisuosikkiani Ismo Alankoa. Pauli ja bändi aloitteli keikkaansa ja katsoin vaan ohimennen että mikä mies? Samalla hetkellä huomasin ajattelevani, että Mikä mies!. Eli Paulin karisma kolahti heti. Ja sen jälkeen vuosi vuodelta olen digannut Paulia enemmän ja enemmän. Lavakarisma ja Paulin sanoitukset ovat vaikuttaneet minuun syvästi. Olen monesti todennut (ja monelle) että Pauli on (sanoituksillaan) palauttanut uskoni suomalaiseen mieheen. Että miehen kynästä ja aivoista voi tullakin asiaa... Viimeisen puolen vuoden aikana olen saanut nauttia bändin annista kolmella keikalla, ja siitä kovasti tyytyväinen. Keikoilla on upeeta kuunnella (ja katsella) bändiä, joka toimii noin hienosti. Pauli on keulahahmona tietysti ykköskuolattava, mutta unohtumattomiin show-esityksiin on yltänyt myös Samuli ja koko muu bändi. Uusia elämyksiä jo kiihkeästi odotellen...

Perunateatterin faniksi en ihan vielä voine itseäni lukea vaikka taisin tässä jonain päivänä todetakin muuttuneeni Pauli-faniksi... Kolmas Nainenkaan ei vielä tähän mennessä ole oikein kolahtanut. Oli minusta hyvää musiikkia sinänsä ja kitarat olivat hienot, mutta ei vain yksinkertaisesti kolahtanut. Kai siinä Paulin äänessä ja ääntämyksessä jokin tökki tai jotain. Keikalla kävin viime kesänä Ratinassa (tosin pääsyy olivat Eput) ja soittivat kamat niin lujilla että korvat menivät lukkoon. Eräs tuttuni (saako paljastaa?) Kolmatta Naista koetti minulle tehdä tutuksi ja samalla sitten vähän mainosti Perunateatteria. Aluksi sitä tuli semmoinen fiilis, että eipä taida kolahtaa kun ei Kolmas Nainenkaan kolissut. Ei sitä useinkaan tule ajateltua bändistä muuta kuin sitä keulahahmoa, joka tässä tapauksessa on Pauli. Sitä hehkutusta sitten kuitenkin sain kuulla sen verran paljon, että kun tässä viime kuussa kirjastossa käydessäni bongasin erään Perunateatterin levyn, niin ajattelin kokeeksi kuitenkin lainata sen. Kyseessä oli Kaupunkitarinoita ja se kyllä upposi heti ensikuulemalta. No, huumassani kävin vain muutamia päiviä Kaupunkitarinoitten lainaamisesta kaupassa katselemassa, olisiko siellä jotain ostettavia levyjä. Ismo Alanko säätiön uusin ja Perunateatterin uusin löytyi. Mietin aluksi kovasti, kumman ostaisin, koska olin kuullut molempia kehuttavan hyviksi, mutta tuosta lainaamastani levystä oli jäänyt niin hyvä maku, että lopussa oli oikeastaan itsestään selvää, että se olisi Kaikki rakkaudesta, joka lähtisi minun mukaani. Enkä ole vielä katunut ostostani, mahtava levy! Hämmentävää on, että en minä keksi, mikä Perunateatterissa nyt on niin erilaista verrattuna Kolmanteen Naiseen (no toki eri muusikot, mutta jos kaikki ovat ammattilaisia, niin en minä eroja huomaa), mutta silti se kuulostaa minusta paljon paremmalta ja voin vilpittömästi sanoa pitäväni siitä. Ehkä sanoitukset tuntuvat jotenkin olevan lähempänä ja tunnelma kuulemillani levyillä on hieno. Pikkutaivaskin tuli lainattua tuossa joku päivä. Se ei ainakaan heti ensimmäisellä kerralla räjäyttänyt tajuntaa kuten Kaupunkitarinoita ja Kaikki rakkaudesta, joten sitä en ole niin paljon kuunnellutkaan, mutta kaksikin mahtavaa levyä on jo hyvä syy kuunnella bändiä. Lisäksi tässä joskus hämmästelin sitä, että uutena rumpalinahan häärii Juppo Paavola. Viime kesänä - joka muuten oli elämäni ensimmäinen keikkakesä - kävin katsomassa Hämeenlinnassa Juicea ja Mikkoa ja taustabändissä (Coitus Intin jälkeiset) soitteli rumpuja samainen heppu. Positiivinen yllätys törmätä häneen Perunateatterinkin yhteydessä. Jos siis täällä saavat asioida pelkät diggaritkin, eivätkä vain vannoutuneet fanit, niin saatan tänne aina silloin tällöin kirjoitella. Juuri nyt tuntuu siltä, etten voi fanittaa kuin yhtä bändiä (Eput), mutta ainakin armoton diggari voin olla! Kiitos sille kaverille, joka Perunateatterimainontaa harjoitti.

Mun "historiikki" on aika samankaltainen moneen em.kirjailijaan verrattuna, tai siis löydän itseäni miltei jokaisen tarinasta. Kolmannen naisen harkittu kuolo ja kuoppaus saivat alkuun aikaan sellaiset defenssimekanismit, että sitä uskoi ja luuli pitkään "niiden vielä palaavan yhteen". 3.N oli yksi nuoruuden vankimpia musiikillisia kasvattajia, itsekin jonkin verran kirjoittavana olin In Love Paulin kynään :oops: Kielikuvat olivat usein yksinkertaisuudessaan niin loistokkaita, että väliin hengästytti ja väliin hämmästytti; miten joku keksi sanoa tuonkin noin upeasti, mutta vailla turhaa paatosta?? Ja kun teksti valettiin sulavasti 3N:n omaleimaiseen melodiaan.. aijai, se teki meikäläisessä pahaa jälkeä! Siitä syystä uskoin pitkään, ettei joku korvikeorkesteri pysty astumaan mun elämääni, "kaikkea ne luulevatkin :evil: :roll: " PHPT:n alkumatkan levyjä en suostunut kuuntelemaankaan. Kunnes... radiosta ( :idea: jälleen maaginen sana:radiosoitto :arrow: uusien asiakkaiden "koukuttaminen" :wink: ) ei voinut välttyä kuulemasta yhä uudestaan ja uudestaan PHPT:tä. Uinuva mielenkiintoni oli herätetty. Kunnes... rohkaistuin jollekin keikalle 90-luvun loppuvuosina, muistaakseni myös Ismo Alangon houkuttamana. Tai niin ainakin itselleni sinnikkäästi uskottelin :lol: Tästä seurasi ns.huumaantuminen; ei voi olla totta :o , olin ollut väärässä, Pauli on siltikin Pauli,mutta tällä oudolla orkesterilla onkin hyppysissään Taito ja ällistyttävän hienoa yhteensoittamista :o Paulin Karisma on väliin liki henkeäsalpaavaa.Se on jotain selittämätöntä joka hänellä vaan on, ja johon ei tietoisesti pyri. Kun ei tarvi :mrgreen: Tommin merkitys bändille on ollut vain ja ainoastaan megapositiivinen. Kaveri on guru. Väheksymättä tietystikään koko yhtyettä; nimenomaan se saumattomuus yhteityössä on SE JUTTU.

Jaa että miten PHPT faniksi? Luonnollinen jatke Kolmas Nainen faniuden jälkeen. Sähkökitara, hyvää tahtoa ja kavereita soi 80-luvun puolivälissä c-kasetilta Keski-Suomen opistolla ja lujaa. Se kyllä uppos syvälle. Siitä lähtien on tullut seurattua P.Hanhiniemen musiikin tekemistä tallenteilta ja livenä. Hankin heti sen ilmestyttyä ensimmäisen Perunateatterini ilman mitään katkeruutta, vaikka olisin toivonut 3N:n jatkavan. Hyvilläni olen siitä, että myös Perunateatteri pysyi koossa pidempään. Orkesteri löysi yhteistyönsä ja saamme yhä vain nauttia tuotoksista. Juuri vasta sain molempien orkestereiden koko tuotannon hyllyyni, kun löysin Anttilan alennusmyynnistä viimeisen puuttuvan Paha minut iski cd:n. Ei liene yllätys, että nimenomaan Hanhiniemen tekstit ovat se juttu. Joku viisas on sanonut jossain, et tarinan kertojia on nykymusiikissa (mitä sekin nyt sitten tarkoittaa) liian vähän. P.Hanhiniemi on tarinankertojien aatelia. Samaan sakkiin lasken mm. seuraavat: Reino Helismaa, Junnu Vainio, Veikko Lavi, Vexi Salmi, Heikki Salo, Juha Lehti, AW Yrjänä.

Vuodatetaanpas sitten tähänkin viestiketjuun... Mulla on hieman samanlainen tautihistoria kuten näköjään muutamilla muillakin. Olin joskus vuonna 1991(?) Kuusrockissa Oulussa, jolloin aloin digata Kolmatta Naista (Samana päivänä esiintyi mm. Eppu Normaali ja Neljä Ruusua... Sellaisia festareita ei enää tehdä!). Kolmannen naisen hajottua aloin mielenkiinnolla seuraamaan Hanhiniemen uusia edesottamuksia. Itsekin syyllistyin alussa vertaamaan Perunateatteria Kolmanteen Naiseen. Jossain vaiheessa huomasin että ei Perunateatteri ainakaan huonompi ole. Valitettavan vähän suuri yleisö kuulee radiosta Perunateatterin tuntemattomampia biisejä (tietyt hitithän soivat senkin edestä). Lopullinen niitti olikin sitten toissailtainen Rovaniemen keikka, jolloin näin Perunateatterin ensi kertaa livenä. "Humppapumppu" on löytänyt ihailtavan harmonian... Kitaristit vuorottelevat hienosti. Toisin sanoen Perunateatterissa on kaksi ykköskitaristia mikä on kohtalaisen harvinaista! Mielenkiinnolla odotan kaikkea tulevaa.

Joskus vuosia sitten olen nähnyt Perunateatterin jossain soittavan. Missä lie, ei kerrassaan mitään muistikuvaa, mutta jossain se soitteli enkä itse ollut siellä juuri Perunateatteria varten, mutta hyvät fiilikset keikasta jäi. Kolmatta naistahan oli tullut diggailtua koko pienen elämän ajan, vaikkei mistään fanittamisesta koskaan voinut puhua ja valitettavasti sitä tuli Perunateatteria ajateltua vain Paulin bändinä, joka luonnollisesti tuli 3N:n jälkeen eikä niiden välillä niin eroa nähnyt - varsinkin kun Paulin ääni on aina ollut mulle se herkkä paikka, jonka kuullessani vatsanpohjaa kutkuttaa :) Perunateatterin levyjä on muutama hyllyssä ja niitä epäsäännöllisesti on tullut tässä kuunneltua ja oikeastaan Yksinkertaista-levyn jälkeen säännöllisemminkin ja radiostakin enemmän bongaten välittömän jalanvispauksen aiheuttaen. Nyt vuosien jälkeen kun sitten tuli eteen tilaisuus nähdä PHPT, niin oli lähdettävä muka jotain "nuoruusmuistoja" verestämään oikein livekeikalle ja sille reissulle tuli näemmä jäätyä. Aivan myyty olen nyt. Livenä varsinkin aivan loistavaa menoa ja saundit ainakin Rovaniemellä oli mun mielestä niin upeat, että ei voinut kuin jammailla mukana ja nauttia kuulemastaan (ja näkemästään :\p~ ... mutta enpä sano kenen). Täällä ollaan eikä muuta voida. Eikä tässä viestissä taida olla ei päätä ei häntää. Joutaisi vissiin nukkumaan.

Surkimusromantiikasta... Muhun kieltämättä myös sateessa likoavat 100A:t, huoltoaseman baarit ja autopesulat vetoaa. Siis sellaiset tarinat ja ihmiset, joissa on jotain maanläheistä, tyypit joille hotelliyö Seinäjoella on elämän huipentuma :lol: Siinä on jotain liikuttavaa ja huvittavaa ja surullista ja kaikkea sekaisin. Ylipäätään ne maisematkin, että metsuri kiihdyttää pappatuntsallaan piennarta pitkin jne. Itsekin kun olen maalla asunut ja tuollaista elämää elänyt, se kolahtaa ja koskettaa. Jonkun näkökulmasta Kiitti hein tyyppi voi olla surkimus, mutta ehkä pointti on juuri se, että häntä ei biisissä esitetä surkimuksena, vaan oman elämänsä sankarina. "Sit mä lähden, savu jää!" Ou jeah! En lakkaa nauramasta tuolle kohdalle. :lol: Ehkä yksi Hanhiniemen sanoitusten hienoimpia puolia on juuri se, miten "surkeat" asiat esitetään lämpimän huvittuneesti. Se ei ole pahantahtoista, muttei surkuttelevaakaan. Moni ei tuota hienovireistä huumoria tajua, vaan pitää Hanhiniemeä ruikuttavana synkistelijänä (näin on oikeasti minulle moni sanonut ajattelevansa).

Hei Tyttö taksissa, osasit pukea hienosti yhden "punaisen langan" sanoiksi. En ole saanut oikein itse kiinni siitä, mikä noissa tarinoissa on niin viehättävää- se lämpö, jolla ne kerrotaan eikä jäädä ruikuttamaan, mihin suomalaiset lauluntekijät syyllistyvät hirveän usein.

Samaa mieltä olen Lissun kanssa, että Tyttö taksissa löysi juuri sen oikean asian Paulin teksteistä. Itsekin sitä on hakenut, muttei osaa pukea sanoiksi. Siis tavalliset ihmiset ne juuri on elämän sankareita. Silmät kannattaa avata. Eikä kannattaisi olla kovin tiukkapipoinen, niin elämä on paljon rikkaampaa. Paulin sanoituksissa on usein myös sellanen hyväntahtoinen huumori mukana.