Kontufestari 18.8.07 Lauantai 18.8. oli kalenterissani musiikipainotteinen: Kontufestarin jälkeen oli tarkoitus lähteä vielä Kultakaivokseen katsomaan Testivoittajaa.
Saavoin Kontufestarin alueelle Tuomarin Nurmion soittaessa Kohdusta hautaan. Hän esiintyi soolona hauskan neliönmuotoisen kitaran kanssa. Ja teki sen loistavasti. Tuomari Nurmion lopetettuna ilmoitettiin, että hän esiintyy myöhemmin illalla bändin kanssa Wenlassa, jonne on maksuton sissänpääsy. Hmmm, se todellakin laittoi miettimään, kannattaako Vantaalle asti matkustaa.
Festarin lopetti Pelle Miljoona ja 1980, bändi, jonka keikalla en itse asiassa ollut koskaan aikaisemmin käynyt, eka Pellen keikkani kun oli syksyllä 1980 Moottoritie on kuuma -levyn ilmestymisen jäljeen. Ja silloin bändinä oli Pelle Miljoona Oy. 1980 on siis se bändi, joka on tehnyt levyt Pelko ja viha sekä Viimeinen syksy. Melkein tuntui kun olisi ollut nuori, mutta vain melkein, pogoamista kun en edes uskaltanut yrittää. Muutenkin keski-ikäinen yleisö tyytyi vain laulamaan mukana ja tansiimaan, pogoajia ei näkynyt. Keikka olisi ollut loistava, mutta kyseessä oli varmaan huonoiten miksattu keikka, jolla olen ollut mukana. Välillä Pellen ääntä ei kuulunut lainkaan.
Mutta ajatelkaa, millaista on kuulla Gabriel, Lanka palaa, Pelko ja viha, Rakastava voima, Mulla menee lujaa, Tahdon rakastella sinua, Nuoret sankarit, Automaatti jne. energisenä live-esityksenä. Mulla menee lujaa oli viimeinen encore-biisi ja se on kyllä täysin vastustamaton kappale: Mull on tulivuori sisälläin.
Pellen keikan jälkeen tulimme siihen tulokseen, että jäämme Kontulaan nähdäksemme Tuomari Nurmion vielä bändinsä kanssa. Totesimme myös, että Testivoittaja ei mitenkään voi olla parempi kuin Pelle ja Tuomari Nurmio. Ja taisimme olla oikeassa.
Forumer™ is Voted #1 Free Forum Hosting provider
Build your own community today with the largest message board hosting company.