Kuulun myös tähän Paulin ihailjakaartiin,jonka vuoksi suuremmaksi osaksi olen kiinnostunut hänen musiikistaan.Mielenkiintoinen persoona ja musiikki sopii makuuni.
Puolustin aiemmin tätä radionovakamaa,en kyllä erityisemmin pidä näistä soittolistoista ja siitä musiikista mitä siellä soitetaan.Se on yleensä sitä yhtä ja samaa päivästä ja kuukaudesta toiseen.Maailma on täynnä mahtavaa musiikkia mikä jää varjoon ns.pintapopin tieltä.Makuaisat tosin ovat kovin henkilökohtaisia.Ajat on tosin kovasti muuttuneet myös musiikkimaailmassa ja ns. pinnalliset arvot vaikuttavat valitettavan paljon moneen asiaan.
Kari- 08-31-2006
Karille tiedoksi myös, että todennäköisesti täällä on sen takia näin takajaloilleen noustu, että alunperinhän tämä foorumi oli nimenomaan Perunateatterin foorumi. Vasta bändin lopettamisen jälkeen nimi muutettiin Paulin foorumiksi. Eli suurimmalla osalle (niin luulisin) täällä PT on kuitenkin se ykkösbändi ollut, foorumin olemassaoloaikana siis.
Näin arvelinkin. Muut aiheeseen (Kolmas Naiseen ja sen rönsyihin) liittyvät sivustot ovat sen verran hiljaisia, että jos johonkin aloitan keskustelun, niin aloitan sen sinne kaikkein vilkkaimpaan, eli tänne Perunateatterin sivustolle. Olen vääräuskoinen siis, osoittakaa kuitenkin suvaitsevaisuutta ja koettakaa ymmärtää. ;) Ehkä se pointtikin löytyy sieltä jostain.
Kari- 08-31-2006
Laulaja ei Luunelosessa kyllä Hanhiniemeä voittanut millään.Pakko tunnustaa, että Luunelosen tuotantoon en ole tutustunut ollenkaan.
Jos puhutaan pelkästään musiikista yleensä, niin suosittelen kaikkien suomi-popin ystävien tutustumaan myös Luunelosen tuotantoon (eli näihin kahteen levyyn), mikäli vaan on mahdollista. En kuitenkaan tiedä, onko näitä L4:n levytyksiä enää myytävissä/saatavissa missään.
Luunelosen laulaja Kalle Pakkala oli ymmärtääkseni ennen Luunelosta Kolmas Naisen roudari ja sitä kautta ilmeisesti pääsi piireihin. Nykyisin hän on ollut Kajaanin kaupunginteatterin näyttelijä. Tämän päivän Kalevassa oli juttua, että Pakkala jättää Kajaanin tänä syksynä. Hänen tulevaisuuden suunnitelmista ei mainittu mitään.
Pakkalan Luunelosen tuotannossa mielestäni kuuluu Kalle Pakkalan teatterikoulutus. Käsittääkseni näyttelijäkoulutukseen kuuluu jonkin verran musiikin opinnot, ja tälläiset perusjuttujen osaaminen kuuluu Pakkalan äänessä. (Jos joku tietää tarkemmin, voi korjata.) Itseäni Pakkalan ääni Luunelosessa ei häirinnyt yhtään, päinvastoin. Mm. tällä tavoin Luunelonen teki pesäeroa entiseen, lähinnä Kolmas Naiseen.
Jos Kolmas Naisen tulevalta syksyn kiertueelta saisi jotain toivoa, niin toivoisin yllätysesiintyjäksi Kalle Pakkalaa (ja tietenkin ihanaa Essi Wuorelaa). Olisi hienoa kuulla dixin mainitsemat Tässä olen nyt ja Kuin levy pyöris paikallaan sekä Luunelosen ekalta Jääorkesteri. Nuo kyllä kruunaisivat kaiken.
Tyttö taksissa- 08-31-2006
Ei radionovakamassa olekaan mitään pahaa, jos tosiaan tykkää sellaisesta ns. helposta musiikista... Useinmiten ne soittolistat vaan kuluttavat hyvätkin biisit puhki muutamassa viikossa, ja se EI ole hyvä juttu.
Tämä on minustakin nimenomaan se huonoin puoli radionovakamassa, tai sanotaanko sitten paremminkin radionovissa :) Tai soittolistoissa. Maailma ja Suomi on täynnä mitä monimuotoisinta musiikkia, ja usein yksittäisten bändienkin tuotanto on monimuotoista (pätee molempiin puheena oleviin bändeihin), mutta sitten näistä kaikista valikoidaan tarjolle vain yksi ohut siivu, jota hinkataan ja hinkataan kyllästymiseen asti, vaikka olisi vaihteluakin tarjolla.
Esimerkiksi kun ajattelee Perunateatterin harvoja radiohittejä, ja monen muun bändin - esimerkiksi Kolmannen Naisen - niiden perusteella ei saa bändistä ollenkaan todellista käsitystä. Mieleeni tulee esimerkiksi yhden kaverin kommentti 3N:sta: \"Sehän on vaan sitä kahvia ja tupakkaa.\" Niinpä tosiaan. Radiossa. Radio voi siis myös aiheuttaa turhia ennakkoluuloja ja hylkimisreaktioita. Itsekin olen kokenut monta iloista yllätystä, kun olen vaivautunut tutustumaan johonkin hittirenkutuksen tehneeseen bändiin lähemmin.
Perunateatterilla ja Kolmannella Naisella on molemmilla ne radionovakamansa, mutta minusta kumpikaan niistä ei ole valtaosaltaan sitä.
Sari- 08-31-2006
Hyvä,että syntyy keskustelua!Keskustelussta voi poikia aina jotakin uutta...minulle heräsi kiinnostus Luuneloseen,olen kuullut nimen,mutta en tunne tuotantoa ja bändiä.Ketä kokoonpanoon kuului?Oliko Pesolalla osuutta asiaan? :?: :)
Päivi- 09-01-2006
Et sinä Kari mikään vääräuskoinen ole. Suuri osa tämän foorumin kirjoittajista on ensin digannut Kolmatta Naista.
Olisikin kiva tietää päinvastainen tilanne: kuinka moni foorumilainen on tutustunut Kolmanteen Naiseen Perunanteatterin innoittamana?
Kaapo- 09-01-2006
Hyvä,että syntyy keskustelua!Keskustelussta voi poikia aina jotakin uutta...minulle heräsi kiinnostus Luuneloseen,olen kuullut nimen,mutta en tunne tuotantoa ja bändiä.Ketä kokoonpanoon kuului?Oliko Pesolalla osuutta asiaan? :?: :)
http://www.sjoki.uta.fi/~latvis/yhtyeet/Luunelonen/
Kari- 09-01-2006
Hyvä,että syntyy keskustelua!Keskustelussta voi poikia aina jotakin uutta...minulle heräsi kiinnostus Luuneloseen,olen kuullut nimen,mutta en tunne tuotantoa ja bändiä.Ketä kokoonpanoon kuului?Oliko Pesolalla osuutta asiaan? :?: :)
Luunelonen oli Pesolan projekti. ;)
Tuossa Kaapon laittamassa linkissä bändistä lyhyesti. Kolmas Naisesta Luunelosessa soittivat Pesola, Valkama ja Kallioniemi. Tuskin bändi kuitenkaan yksin Pesolan bändi ollut, vaan, veikkaanpa, myös muut halusivat olla mukana tässä projektissa.
Mooch- 09-01-2006
Et sinä Kari mikään vääräuskoinen ole. Suuri osa tämän foorumin kirjoittajista on ensin digannut Kolmatta Naista.
Olisikin kiva tietää päinvastainen tilanne: kuinka moni foorumilainen on tutustunut Kolmanteen Naiseen Perunanteatterin innoittamana?
Täällä nousee yksi käsi! Perunateatteri on ensimmäinen rokkibändi jonka olen nähnyt livenä lipun kanssa sisätiloissa ja sitä kautta löysin myös muun suomalaisen "kevyen musiikin." Aiemmin olin lähinnä dighaillut Tsaikovskia :)
Myöhemmin tutustuin myös kolmanteen naiseen, mutta en ole vieläkään kuullut kaikkia levyjä ja biisejä. Vasta tuon DVD Tavastia keikan aikana todella tajusi mikä siinä bändissä on se juttu, jonka takia se kuuluu sinne rokkibändien ylimmälle hyllylle, johon perunateatteri ei valitettavasti koskaan yltänyt. Kolmas nainen oli/on lavalla jotenkin yhtenäisempi kokonaisuus, kun taas perunateatterissa oli vähän sellaista Pauli & taustabändi meininkiä ja jotakin stressaantunutta tai ärsyyntynyttä (vaikea määritellä) vibaa oli usein ilmassa.
Perunateatteri on ainakin minulle musiikillisesti se "ensirakkaus" ja sanoituksetkin ovat lähempänä sydäntä, kun taas esiintymisen ja bändin kemian kannalta kolmas nainen on voittaja. Sitä en sitten tiedäkään millainen kolmas nainen oli sillä ensimmäisellä kierroksella. :roll:
Luunelosen levyä oon nähnyt ainakin yhdessä Divarissa myynnissä hintaan 4 € kappale ja niitä oli siellä kolme tai neljä... useamman vuoden ajan. Ei vissiin oikein käynyt kaupaksi.
Kari- 09-02-2006
Luunelosen levyä oon nähnyt ainakin yhdessä Divarissa myynnissä hintaan 4 € kappale ja niitä oli siellä kolme tai neljä... useamman vuoden ajan. Ei vissiin oikein käynyt kaupaksi.
Jos törmäätte joskus Luunelosen levyihin, niin suosittelen kyllä ostamaan ne levyt pois happanemasta. Esim. 4 euroa ei ole paljon laatumusiikista. Vaikkei kuuntelun jälkeen Luunelosesta tykkäisikään, ei Luunelonen ole kuitenkaan muuta suomi-poppia kummenpaa eikä tarvitse sitä verkonpainoksi heittää. Itse kyllä tykkään (ei ole varmaan jäänyt epäselväksi). Pirun hyvää kuuntelumusiikkia, eli paranee vain mitä enemmän kuuntelee. Kalle Pakkalan lauluäänen vuoksi hiukan erilaisempaa musiikkia kuin Kolmas Nainen tai Perunateatteri, mutta eipä ole haitannut ainakaan minua.
Luulen, että minulla alkaa olla takki tyhjä tässä keskustelussa eikä enää ole paljoa lisäsanottavaa aiheesta. Sanottavani olen sanonut eikä lisättävää juuri ole. Kysyttäessä vastaan kyllä, mutta luulen että seuraavan kerran palailen palstalle, kun Kolmas Naisen kiertue on ajankohtaisempi. Jospa siellä nähtäisiin todelliset yllätysesiintyjät, ja Kalle Pakkala ja Essi Wuorela nousisivat lavalle. Siihen asti, kiitos ja anteeksi.
Sari- 09-07-2006
Minä alan etsimään paikallisista divareista Luunelosta,sen veran musiikki allkoi kiinnostamaan! :)
Jake- 09-08-2006
Luunelosen Kalle Pakkalaa syytettiin aikanaan siitä, että hän yritti laulutyylillään liikaa matkia Paulin tyyliä. En tiedä, mutta aika erikoinen lauluääni Kallella on.
Itse ostin aikoinaan Luunelosen levyt tuoreeltaan. Jos ei Perunateatteri yltänyt Kolmannen Naisen tasolle, niin ei kyllä Luunelonenkaan. Bändin nimivalintakin herätti tuolloin kritiikkiä, eikä siinä mitään, huono nimihän tuo bändille on. Mutta musiikissa on paljon hyvää. Sekä Kulkevaa valoa -levyllä että Boomilla on monta toimivaa biisiä. Boom on kulkenut ja soinut viime aikoina ahkerasti autossani. Levyn helmi on mielestäni Kahden vaiheilla.
Luunelonen oli minun mielestäni vahvimmillaan melodisissa herkissä biiseissä. (esim. Kulkevaa valoa, Pää painaa) Minulle bändi ei mikään rokkiporukka ole, tosin livenä en koskaan ehtinyt nähdä.
Kari- 09-10-2006
Pari kommenttia yleiseen mielipiteeseen, median juttuihin jne. tms.
Luunelosen Kalle Pakkalaa syytettiin aikanaan siitä, että hän yritti laulutyylillään liikaa matkia Paulin tyyliä.
Itse en muista taannoisia bändin haastatteluja tai bändistä tehtyjä juttuja yhtäkään. Siihen nähden, jos Pakkalaa on syytetty Hanhiniemen matkimisesta, niin mielestäni kritiikki ei pahemmin harhaan voi mennä. Esimerkiksi siinä missä Hanhiniemi kykenee laulamaan laiskan letkeesti, siinä Pakkala vetää enemmän takakireästi. Jos Pakkalaa on kritisoitu Hanhiniemen matkimisesta, kertoo se enemmän kriitikoiden asiantuntemuksen puutteesta kuin mistään muusta. Kuinkahan paljon Pakkalassa ja Hanhiniemessä olisi täytynyt olla eroavaisuuksia, jotta se olisi kriitikoita miellyttänyt? Itse löysin heidän väliltä paljonkin eroja; toisaalta juttu taitaa olla niin, että suurin osa suomalaislaulajista muistuttaa toisiaan (samalla tavalla kuin kaikki kiinalaiset ovat keskenään samannäköisiä).
Bändin nimivalintakin herätti tuolloin kritiikkiä, eikä siinä mitään, huono nimihän tuo bändille on.
Jos tälle nimipolitiikallekin on taannoin uhrattu palstatilaa, niin hohhoijaa... Mikälie pitäisi olla bändin nimi, että se olisi kriitikoille kelvannut? Samanlaisia bändinimiä oli aikoinaan Perunateatteri, Apulanta ja Tehosekoitin, mollasiko niitä nimiä kukaan? Tietenkin kaksi- tai useampiosaiset bändinimet olisivat olleet komeampia: Kolmas Nainen, Neljä Ruusua (todella omaperäistä, Four Roses!!!), Sir Elwoodin Hiljaiset Värit tai Juliet Jonesin Sydän (joista kaksi viimeksi mainittua ovat ihan oikeasti komeita bändinimiä). Sakari Pesolan Luisevat Neloset???
Luunelonen oli minun mielestäni vahvimmillaan melodisissa herkissä biiseissä.
Kyllä. Just noista syistä olen nostanut juuri Luunelosen jalustalle. Melodiset, balladimaiset biisit ovat suomi-pop-musiikkia parhaimmillaan ja Luunelosen menopalatkin ovat ihan onnistuneita, riittävän onnistuneita vakuuttamaan ainakin minut.
kirsi- 09-10-2006
Kari miksi sulla on noin hyökkäävä asenne ton Luunelosen
suhteen????????????
Eikait oo pakkomielle :?: L-)
Pekka- 09-10-2006
Tuo Luunelonen nimi tuo mieleeni yllätys yllätys luuvitosen, siis nyrkin ja mustan silmän.
Voitin huutonetistä heidän levyn...joten ensi viikolla teidän miltä luunelonen kuulostaa...
Forumer™ is Voted #1 Free Forum Hosting provider
Build your own community today with the largest message board hosting company.