Äsken lueskelin sähköpostia, jossa ilmoitettiin arvan osuneen kohdalleni ja pääsen katselemaan Dave Lindholmia Akun tehtaalle 25. päivä tätä kuuta. Kyseessä siis Kosketuksessa -ohjelman nauhoitus. Onneksi sattui vapaapäivä silloin. Eppuja olisin mielummin mennyt vahtaamaan, mutta eipä osunut arpa, eikä olisi kyllä työvuorotkaan ilman säätämistä. Olen tässä jopa hieman innoissani, oli se PT:n keikka niin hienotunnelmainen, että jos yhtään sinne päinkään yltää Dave, niin loistoelämys on tiedossa. http://www.kosketuksessa.fi/

Oli eilen Juttutuvassa Jussi Syren and the Groundbrakersin http://www.syren.fi/ keikalla. Näin heidät jo toisen kerran, ties vaikka minusta tulisi bluegrass-musiikin fanikin jossain vaiheessa. Bändi soitti hyvin ja yleisöä oli kertynyt paikalla aika mukavasti. Niin että miksikö käyn katsomassa bändiä, jonka merkitys minulle on aika vähäinen. Siksi, että yksi työkaverini on bändin harras fani ja hän aina tiedottaa, että nyt olisi taas Jussi syrenin keikka koettavissa. Nyt meitä oli neljä työkaverusta paikalla, edellisellä kerralla meitä oli kuusi. Niin ja toinen syy on tietenkin se, että tykkään käydä keikoilla. Yleensä bändistä saa paljon paremman kuvan keikalla kuin pelkästään levyjä kuuntelemalla. Ja fiilishän on aivan toisenlainen live-tilanteessa.

Niin ja toinen syy on tietenkin se, että tykkään käydä keikoilla. Yleensä bändistä saa paljon paremman kuvan keikalla kuin pelkästään levyjä kuuntelemalla. Ja fiilishän on aivan toisenlainen live-tilanteessa. Toi on ihan totta. Livenä kuuntelee mielellään melkein mitä vaan josta löytyy jotain omaperäistä, kunhan se nyt ei ärsyttävää musaa ole. Ja monesti vielä tututkin biisit saattaa avautua vasta liveversion kuullessaan, jonka jälkeen ne kolisee sitten levyltäkin.

27.12.2006 Lauri Tähkä tavalla... Taitaa joutua liput hankkimahan ja 3N paita päällensä sinne....

Tuntuu jotenkin ikuisuudelta,että 15.10 oli Kolmannen Naisen keikka! :)

Mietin tänään ihan samaa; miten kuukauden takainen asia voi tuntua siltä, kuin siitä olisi ikuisuus. Onhan näitä muita keikkoja, joille mennä. 30.11. On the Rocksissa Kauko Röyhkä ja samana iltana Tavastialla Love Recordsin synttärit. Tosin epäilen, että multa jää molemmat väliin, vaikka mistäs sitä tietää...

Jos,olisi mahdollisuus päästä Anna mulle lovee(tai jotakin sinnepäin)Tavalla,olisin mukana.Musiikki teemana kiinnostaaa ja kovasti ja siellä on muitakin kiinnostavia artisteja,kuin Pauli. :) :wink:

Joo ja liput 30 €. Huhhuh :x

Lippu tuli ostettua, Genesistä siis menen alkukesästä katselemaan, jos ei esteitä tule. Kentälle hintaa 69e, aika kallista, vaan ei näköjään liian...

Olin lauantaina pikkujoulussa ja siellä esiintyi Ville Pusa. Hän oli tilaisuuteen oikein hyvin sopiva viihdyttäjä, joka esittikin vain cover-biisejä. Olisin mielelläni kuullut hänen hittinsä Du, mutta kyllä U2:stakin kuunteli mielellään. Useamman biisin hän spiikkasi viimeiseksi, mutta ilmeisesti vastaanotto oli hyvä ja hän viihtyi, koska näitä viimeisiä biisejä tuli ainakin viisi. Viimeinen viimeinen biisi oli I surrender - biisi, jolle minä ainakin antaudun aina.

Anna mulle lovee! Ei kai tämän nimiselle keikalle voi olla menemättä, vaikka kuinka järkevä minä kuiskuttelisi, ettei sulla ole siihen nyt rahaa. Lipun ostin eilen vähän kuuden jälkeen ja Tavalla olin yhdeksän paikkeilla. Soiton piti alkaa puoli kymmeneltä, mutta meni ainakin vartti ennen kuin Olympia-orkesteri kiipesi lavalle Ja eka esiintyjä Dave Lindholm aloitti sanomalla "Hidas". Seuraavan biisin hän spiikkasi "Nopea". Siitä sitten lähti liikkeelle sellainen katselmus suomalaiseen (tai suomeksi esitettyyn) rock-musiikkiin, että vertaista saa hakea. Melkein tuntui siltä, kuin olisi musiikkiesityksinä lukenut Jee Jee Jee suomalaisen rockin historia -kirjaa. Torstai-illassa ei Juicea soitettu lainkaan, mikä oikeastaan oli omituista. Muitakin kaipailin, kuten esim Rauli Badding Somerjoen biisejä tai Hurriganesia, mutta eihän kaikkea saa mahtumaan yhteen keikkaan. Konsertissa kuullut kappaleet on listattu Hesarin sivuilla http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Konsertissa+kuullut+kappaleet/1135223340930 Jokainen esitys oli aivan ainutlaatuinen kokemus. Eniten sykähdytti Yarin Ei asfaltti liiku. Siinä biisissä on edelleen sitä jotakin. Konsertin nimibiisi toimi myös todella hyvin Mikko Alatalon esittämänä. Muut esiintyjät olivat lähes yhtä vähäpuheisia kuin Dave, Paulia lukuunottamatta. Pauli aloitti kertomalla, kuinka keskiviikon konsertissa joku oli ihmetellyt, mitä tekemistä Hanhiniemellä on Love Recordsin kanssa. "No, ei sitten yhtään mitään, mutta I know something about looove." Ja Pauli laulamassa Sinua, sinua rakastan. Hei, eikö jo sen takia kannata mennä keikalle, että kuulee yhden kauneimmista rakkauslauluista Paulin tulkitsemana! Hesarin jutun mukaan tulkinta oli vysotskimainen. Ei harmainta aavistustakaan, mitä tuo sana tarkoittaa. Minusta tulkinta oli hieno, erilainen kuin Kaj Chydeniuksen esittämänä, niin kuin pitääkin. Yleisön joukossa oli mm. Ismo Alanko ja Sakari Pesola. Sakarin kanssa vaihdoin muutaman sanan keikan jälkeen ja Paulin kanssa myös. Ja sehän oli tietenkin myös kivaa. Olympia-orkesterin kitaristi Timo Kämäräinen oli muuten loistava kitaristi. Laittakaa nimi muistiin.

Kiitos hyvästä keikka raportista!Siellä oli varmasti mielenkiintoinen tunnelma.Hesaria lukiessa tuli ihan sama ajatus,että siinä vasta kipale Paulin esittämänä.Sen kun olisi kuullut ja nähnyt! :)

Jippu live @ Stoa 2.5.2008 Palasin rikospaikalle Stoaan Hehkumon jäljiltä. Tällä kertaa Jipun houkuttelemana. Monta kertaa on pitänyt mennä, ja yhtä usein on jäänyt menemättä. Mutta tänään kannatti mennä. Jippu oli livenä ihan loistava, ja saikin esiintyä täydelle salille. Jippu on sillä tavalla ristiriitainen tyyppi, että odotuksetkin olivat vähän sitä sun tätä, ei oikein tiennyt mitä on tulossa. Mutta upeasti nainen esiintyi ja lauloi. Jippu on luonnonlapsi, angstinen, surullinen, haikea, räävitön, hauska, konstailematon. Lavalla hän pursui ja valui yli, räiskyi, revitti ja käpertyi pieneksi. Saimme kuulla sekoituksen biisejä uudelta ja vanhalta levyltä. Kappaleita edelsi välillä pitkätkin sepustukset niiden synnystä, surusta, miehistä ja päiväkirjamerkinnöistä. Jipun taitava, persoonallinen laulu vaihteli enkelimäisestä herkkyydestä voimalliseen mahtavan agressiiviseen, hyvässä mielessä "akkamaiseen" tulkintaan. Bändi soitti mielestäni hyvin ja kolmen naisen taustakuoro toi oman hyvän lisänsä muutamiin biiseihin. Miten voikaan nuoressa naisessa olla näin paljon angstia? Onko se elämänkokemusta vai kokemattomuutta? No, musiikillisesti on hyvä että ahdistusta löytyy, sillä Jippu tekee hyvää musiikkia itseään säästelemättä ja esim. uskonnollisuuttaan peittelemättä. Mutta: Ethän mene rikki, Jippu.