Kaikki rakkaudesta

Kaikki rakkaudesta!
Pitkäaikaisena Pauli fanina totean että on sitten vähän helvetin hyvä levy. Aluksi ei meinannut oikein aueta, mutta joka kuuntelukerralla saa vieläkin jotakin uusia juttuja irti. Viime aikoina kun uni on ollut vähän vähissä, sanotaan nyt vaikka että ihmissuhdesotkuista johtuen, olen öisin hyräillyt itsekseni levyn kipaleita (en osaa laulaa yhtään)... helpottaa. Ehdottomasti paras kappale on "Rakkaus On", jäätävä kuvaus kaikesta, toinen ehkä "Sano Mulle Jotakin", siinä on ihanasti vanhan loppua ja uuden alkua. Yksittäisistä lauseista olen ehdottomasti eniten pureskellut säettä "miltä tuntuu toista koskettaa kun melkein pelkää, että rakastaa" Nerokasta, kaikki kiva on vielä kokematta Keikoista sen verran, että kerran olen tätä uutta settiä livenä kuullut ja on sen verran pysähdyttävää tavaraa että meininki menee aika hartaaksi ja tulee vain tuijoteltua lavan suuntaan tippa linssissä. Silti en valita, bravooo!!

Re: Kaikki rakkaudesta!
Yksittäisistä lauseista olen ehdottomasti eniten pureskellut säettä "miltä tuntuu toista koskettaa kun melkein pelkää, että rakastaa" Nerokasta, kaikki kiva on vielä kokematta Olen myös miettinyt tätä säettä ja yrittänyt muistaa, missä vaiheessa sitä alkoi pelätä rakastamista. Nuoruuteen se ei ainakaan minulla kuulunut. Olen kokenut säkeen kuvaaman tilanteen ja ihmettelin sitä kovasti silloin. Miksi tilanteessa, jossa kaikki tuntuu hyvältä, iskeekin yhtäkkiä pelko? Ehkä minulla oli taustalla riittävä määrä tuskaa aiheuttaneita ihmissuhteita. Ettei enää uskallakaan antaa itsellensä lupaa tuntea ja syöksyä kitaan mahdottomaan. Mika Waltari kirjoittaa Johannes Angeloksen alussa myös tästä. En voi siteerata suoraan, koska lainasin kirjani ystävälleni, mutta suunnilleen näin se meni: "Näin sinut tänään ja puhuttelin sinua. Olin täyttänyt neljäkymmentä ja nähnyt ja kokenut kaiken. Enkelit olivat puhuneet minulle ja olin nähnyt kuoleman tanssivan." Tämän aloituksen vuoksi Johannes Angelos on ollut aina ehdoton suosikkini Mika Waltarin kirjoista, itse asiassi siitä lähtien kun luin kirjan ensimmäistä kertaa nuorena tyttönä. Ihmeitä voinee tapahtua ihmissuhteissa. Luulen kuitenkin, että jos alkaa miettiä, uskaltaako rakastaa, peli on menetetty, koska silloin järkeistää asiaa liikaa. Rakkaus on tunnetta, ei järkeä, vaan pikemminkin järjetöntä. _________________ Sä suutelit mua vaativasti heti taksissa

"miltä tuntuu toista koskettaa kun melkein pelkää, että rakastaa" - Tästä tulee mieleen lause Popedan biisissä "Tahdotko mut tosiaan", sanat P.Hanhiniemi: "...onneton, ken pakenee, kun jäädä haluaa."

Re: Kaikki rakkaudesta!
Yksittäisistä lauseista olen ehdottomasti eniten pureskellut säettä "miltä tuntuu toista koskettaa kun melkein pelkää, että rakastaa" Nerokasta, kaikki kiva on vielä kokematta Olen myös miettinyt tätä säettä ja yrittänyt muistaa, missä vaiheessa sitä alkoi pelätä rakastamista. Nuoruuteen se ei ainakaan minulla kuulunut. Olen kokenut säkeen kuvaaman tilanteen ja ihmettelin sitä kovasti silloin. Miksi tilanteessa, jossa kaikki tuntuu hyvältä, iskeekin yhtäkkiä pelko? Ehkä minulla oli taustalla riittävä määrä tuskaa aiheuttaneita ihmissuhteita. Ettei enää uskallakaan antaa itsellensä lupaa tuntea ja syöksyä kitaan mahdottomaan. Mika Waltari kirjoittaa Johannes Angeloksen alussa myös tästä. En voi siteerata suoraan, koska lainasin kirjani ystävälleni, mutta suunnilleen näin se meni: "Näin sinut tänään ja puhuttelin sinua. Olin täyttänyt neljäkymmentä ja nähnyt ja kokenut kaiken. Enkelit olivat puhuneet minulle ja olin nähnyt kuoleman tanssivan." Tämän aloituksen vuoksi Johannes Angelos on ollut aina ehdoton suosikkini Mika Waltarin kirjoista, itse asiassi siitä lähtien kun luin kirjan ensimmäistä kertaa nuorena tyttönä. Ihmeitä voinee tapahtua ihmissuhteissa. Luulen kuitenkin, että jos alkaa miettiä, uskaltaako rakastaa, peli on menetetty, koska silloin järkeistää asiaa liikaa. Rakkaus on tunnetta, ei järkeä, vaan pikemminkin järjetöntä. _________________ Sä suutelit mua vaativasti heti taksissa Pakko kommentoida vähäsen, rakastumista ei pidä pelätä. Itselleni sanat "miltä tuntuu toista koskettaa kun melkein pelkää, että rakastaa" kertovat lähinnä siitä tunteesta, kun rakkaus koputtelee olkapäälle ja tarjoaa houkutustaan. Ei oikein tiedä mitä tekisi, mutta ei ainakaan osaa sanoa ei. Kaikki haaveet vain pyörivät mielessä ja mahdollista suloisen katkeraa loppuakaan ei osaa vielä pelätä.

Rakkaus voi olla niin voimakasta, että se jopa pelottaa. Rakastamisen pelko on kuitenkin eri asia ja vaikka sitä ei pitäisi pelätä, niin kyllä sitä pelätään. Biisin säkeet voivat toki viitata myös aavistukseen kaikesta ihanasta, mikä vielä on edessä. Oikeaa tulkinta tekstistä ei varmaankaan ole, sillä jokainen tulkitsee tekstit omista lähtökohdistaan.

Rakkaus on
Otsikon (Rakkaus on) biisiä taas kerran fiilistellessäni tuli mieleen seuraava kysymys: Kumman hehku on sammunut, pojan (laulaja elikkäs Pauli) vai tytön? Itse päädyin tulokseen että tyttö on jättämässä poikaa. Tyttö taisi kirjeenkin kirjoittaa. Miksi tyttö sitten on vielä pojan vieressä tukkihumalassa, tai ehkä juuri siksi. Vai lukeeko poika kirjettä ja puhelee itsekseen puheosuuden. Onko puheosuus kirjettä vai ei? Vai onko sittenkin Pauli vain statisti tässä kaikessa draamassa, onko siis kumpikaan tarinan tyttö tai poika. Kertoja kenties? Yhtä kaikki, puheosuuden lopun tokaisu "syksyä sulle" on kaikessa karuudessaan loistava. Miettikääpä sitä.

Re: Rakkaus on
Itse olisin sitä mieltä että Pauli on kertojana tässä tarinassa mutta eihän sitä voi tietää. Olitpa syvällisesti analysoinut sitä. Mutta todella loistava biisi. Monen kohdalla varmaan ihan todellista elämää, kerrankos sitä nyt otetaan ja jätetään. Siitä on vain alettava katsomaan elämää eteenpäin, menneeseen ei voi jäädä. Meillä on vain tämä yksi elämä elettävänä, otetaan siitä kaikki irti. Otsikon (Rakkaus on) biisiä taas kerran fiilistellessäni tuli mieleen seuraava kysymys: Kumman hehku on sammunut, pojan (laulaja elikkäs Pauli) vai tytön? Itse päädyin tulokseen että tyttö on jättämässä poikaa. Tyttö taisi kirjeenkin kirjoittaa. Miksi tyttö sitten on vielä pojan vieressä tukkihumalassa, tai ehkä juuri siksi. Vai lukeeko poika kirjettä ja puhelee itsekseen puheosuuden. Onko puheosuus kirjettä vai ei? Vai onko sittenkin Pauli vain statisti tässä kaikessa draamassa, onko siis kumpikaan tarinan tyttö tai poika. Kertoja kenties? Yhtä kaikki, puheosuuden lopun tokaisu "syksyä sulle" on kaikessa karuudessaan loistava. Miettikääpä sitä.

Sanonpa minäkin nyt mitä voin tässä vaiheessa levystä sanoa. Ensinnäkin on todettava, että kansikuva on äärettömän tyylikäs. Hämärä, kauniita värejä ja valoja. Hieno tunnelma kuten levylläkin. Perunateatterin levyjen kansitaide ei minusta ole muuten ehkä ollut niin kovin ihmeellistä. Etenkin Kaupunkitarinoita-levyn kansi on mielestäni jopa kaamea, vaikka itse levy loistava onkin. Toissijainen juttuhan tämä on, mutta ainahan kauniit kannet ilahduttavat. Eppu Normaali -fanina ja kyseisen bändin uusimman levyn ostaneena voin kyllä todeta, että Perunateatterin uusimman kannet pesevät Eppujen uusimman aika helpostikin. Täällä joku oli jäänyt kaipailemaan levyltä rokimpaa menoa, jollaista Kolmannella Naisellakin oli. Itse puolestani olen tyytyväinen siihen, ettei tämä levy ole tämän rokimpi. Iskelmääkin voin sujuvasti kuunnella, jos se kuulostaa hyvältä, mutta tämä levy ei ole iskelmää. Kolmannesta Naisesta en ehkä juuri sen rokimman meiningin vuoksi pitänyt, vaikka muutoin olen rokin ystävä. Perunateatteri toimii minusta näin erittäin hyvin ja Paulin ääni sopii tähän hyvin. Ensimmäisellä kerralla kun levyn kuunteli läpi, tuntui tunnelma jatkuvan samanlaisena läpi levyn lukuun ottamatta Suudellaan-biisiä, jossa tunnelma on jokseenkin eriskummallinen. Aika hämärän oloinen. Tuli lähinnä mieleen sama fiilis, joka oli tullut kuullessani joitakin Zero7:n tai Airin kappaleita. En nyt tarkoita, että musiikki kuulostaisi samalta, mutta minun päässäni näistä kaikista tulee sellainen hämärä tunnelma. Nyt kun levyä on enemmän veivannut läpi, niin sieltä alkaa selkeämmin erottua tietyn tyyppisiä kappaleita. Useinhan hyvä levy vaatiikin vähän useampia kuuntelukertoja ennen kuin se aukeaa. Itse musiikissa on paljon sellaisia hetkiä, joissa tuntuu jotenkin poistuvansa vähän toiseen todellisuuteen. Etenkin Yöjuna on tällainen. Ei sitä kuunnellessa oikein tajua mistään muusta mitään kertsiin asti päästessä. Kitaran ulvonta (haha, en edes ole ihan satavarma mikä soitin se on, mutta ulvoo se kuitenkin) saa aikaan kylmät väreet. Hopealuodin alun huuliharppu ja Tähtihetken alun piano kuulostavat myös todella miellyttäviltä. Vähät rakkaudesta -biisissä on jotenkin sairas tunnelma. Sitä ei vatsakipuisena taida tehdä mieli kuunnella. Mä en tiennyt ikävästä mitään ja Veljeni John ovat mukavan positiivisia kappaleita. Sellaista hyvä mieli -musiikkia, meinaan ihan melodioitten puolesta. Veljeni Johnissa vähän ärsyttävät nuo veliboyt, Johnnyboyt ja byggaukset, sillä mielestäni olisi ihan kiva käyttää suomen kieltä kun meillä sellainenkin on, mutta eivätpä nuo biisiä pilaa. Paulin laulusoundi kuulostaa jopa vähän hassulta kohdassa "Kaikki nuo talot, upeat niin, kenelle ne bygattiin". Luulen jopa ymmärtäväni pätkiä siitä, mitä kappaleessa yritetään sanoa ja se on mielestäni hyvä lisä tässä, kun rakkaudesta saa väännettyä niin tuskallisia tekstejä, joita tältäkin levyltä löytyy. Ne kerrat, joina musiikki on ihan oikeasti saanut minut liikuttuneeksi, olisivat laskettavissa yhden käden sormilla, vaikka pari sormea puuttuisikin, mutta Perunateatteri on siihen pystynyt. Meinasi kyllä itku päästä tarkemmin kuunnellessani Rakkaus on -kappaleen sanoja. Samat asiat on saanut kuulla monessa muussakin biisissä ja monelta muulta artistilta herra ties kuinka moneen kertaan, eivätkä ne ole tuntuneet yhtään miltään. Ajan myötä niihin turtuu. Tämä tuntui lievästi sanottuna riipaisevalta. Tuli semmoinen olo, että "Just noin se on! Kyllähän minä sen tiedän, mutta kun se on vaan niin hienosti sanottu." Pauli on oikeasti uskottava teksteissään ja siksi varmaan tämäkin kosketti. Radiot ovat pullollaan ties mitä tuubaa, jossa "tuotteet" laulavat jonkun itselleen tuntemattoman henkilön tekstejä, jotka nekin on tehty vain miellyttämään yleisöä. Eipä semmoisen sarjatuotannon tahdissa niin tee mieli alkaa tunteilla. Ehkä nämä levyn sanatkin joskus tulevaisuudessa aukeavat, kun tulee kokemustakin lisää. 16 vuoden ikään mennessä kun ei kauheasti vielä rakkaudesta voi tietää ja löytää yhteyksiä omaan elämään. Kuitenkin Paulin sanoitukset ovat paljon ihmisläheisempiä kuin mitä Epuilla, joilla itse miellän sen laulujen maailman eräänlaiseksi fantasiamaailmaksi. Perunateatterin laulut tuntuvat kertovan enemmän tästä todellisuudesta. Huh, se siitä vuodatuksesta.

HetaEnsinnäkin on todettava, että kansikuva on äärettömän tyylikäs. Hämärä, kauniita värejä ja valoja. Hieno tunnelma kuten levylläkin. Perunateatterin levyjen kansitaide ei minusta ole muuten ehkä ollut niin kovin ihmeellistä. Etenkin Kaupunkitarinoita-levyn kansi on mielestäni jopa kaamea, vaikka itse levy loistava onkin. Toissijainen juttuhan tämä on, mutta ainahan kauniit kannet ilahduttavat. Eppu Normaali -fanina ja kyseisen bändin uusimman levyn ostaneena voin kyllä todeta, että Perunateatterin uusimman kannet pesevät Eppujen uusimman aika helpostikin. Olen kanssasi samaa mieltä kansista, uusimman kannet ovat parhaat. Ehkä epäonnistunein kansista on tuo mainitsemasi Kaupunkitarinoita levynkansi. Vai onko niin, että miehet saaneet vuosien tuomaa karismaa ja se näkyy uudella levyllä.(ainakin Samuli näyttää niin nuorelta, ei Rollareista tietookaan Kaupunkitarinoita takakannessa) Kuvaaja Aleksi Koskinen on lisännyt sivuilleen myös Kaikki Rakkaudesta promokuvan. ( www.aleksi.tk oikealla ylhäällä promos sieltä löytyy.. kuin myös muita hienoja kuvia..) Nuo Kaupunkitarinoita levykannet ovat tehneet Grayling Desings/Risto Vainio. Mietin mitä etukannella on haettu. Ainakaan Pauli ei ole siinä minusta edukseen. Grayling Desings:ltä en löytänyt kotisivuja, missä olisi heidän töitään esillä. Toivottavasti seuraavan levykannen kuvaa edelleen Aleksi Koskinen. (seuraava levyhän on se livetaltiointi tuplana ja yleisönä olemme me. :D )

Vähät rakkaudesta -biisissä on jotenkin sairas tunnelma. Sitä ei vatsakipuisena taida tehdä mieli kuunnella. Kyseinen biisi on kyllä aika mielenkiintoisen kuuloista tavaraa. Siitä ei oikein tiedä, että onko se todella synkkä vai mikä. Harvemmin tulee Hanhiniemen tuotannossa vastaan biisejä, joita voisin kuvailla sanoilla "lievästi psykoottinen". Äänimaailmakin on (siis muuhun Paulin tuotantoon verrattuna) aika hämärä paikka paikoin. Nousi vaivihkaa levyn parhaimmistoon. "Pauli goes Nine Inch Nails."

Kuvaaja Aleksi Koskinen on lisännyt sivuilleen myös Kaikki Rakkaudesta promokuvan. ( www.aleksi.tk oikealla ylhäällä promos sieltä löytyy.. kuin myös muita hienoja kuvia..) Hienoja kuvia kyllä näemmä tyypillä, ei niitä kaikkein tavallisimpia ja kliseisimpiä. Hienot väri- ja valomaailmat, ideat ja muut. Perunateatterin kannet on tosiaan olleet aika kökköjä kautta aikain, mutta jo Bob oli askel parempaan suuntaan, samoin Pikkutaivas. Tämä uusin on ehkä kuitenkin kaikkein hienoin.

Rakkaus voi olla niin voimakasta, että se jopa pelottaa. Rakastamisen pelko on kuitenkin eri asia ja vaikka sitä ei pitäisi pelätä, niin kyllä sitä pelätään. Biisin säkeet voivat toki viitata myös aavistukseen kaikesta ihanasta, mikä vielä on edessä. Oikeaa tulkinta tekstistä ei varmaankaan ole, sillä jokainen tulkitsee tekstit omista lähtökohdistaan. Joskus rakastumista on kyllä syytäkin pelätä, aina se ei ole toivottu asia. Tämä vain yhtenä huomautuksena ja tulkintana :)

Kuuntelinpa ton " Vähät rakkaudesta "-biisin taas kerran, nyt sillä korvalla, että onks se jotenkin "psykoottinen ", niinkuin joku kirjoitteli. Juupa juu, olin itse löytävinäni siitä psykopaatin ajatusmaailmaa/ todellisuutta, eli että" Oon irronnut mä tunteistain, oon pelkkä järki vain ... " Eipä olis kovin kivaa olla pelkkää järkeä vain. Tästäpä oiva aasinsilta tähän rakastamisen vaikeuteen, pelkoon rakastaa. Mielenkiintoinen aihe, tärkeä sellainen, on rakkaus-teema. Tällaisella foorumilla käytävä keskustelu aiheesta antaa hyvin kuvan siitä, miten me uskalletaan puhua tällaisista aika henk.koht.jutuista anonyymeina. Tuskinpa näitä puhelis kasvokkain kovin vieraan ihmisen kanssa, ainakaan muulla, kuin yleisellä tasolla. Mitä siihen tulee, ettei jotenkin uskaltais rakastaa, se on mielenkiintoista. Mitä silloin oikein pelkää? Mitä toivoo, haluaa? Mikä vois olla pelottavaa rakastamisessa? Heittäytyminen sen tunteen varaan, vietäväksi ? Pitääkö sitä olla vahva? Onko heikko, jos rakastaa? Vai onko se vahvuutta, että uskaltaa olla niin lähellä toista, päästää toisen lähelle? Jälkikasvu on opettanut tätäkin asiaa mulle. Opettanut, miten yksinkertaista se loppupeleissä on, toisen rakastaminen. On kyseessä sitten minkalainen rakkaus tahansa. Keidenkä tahansa välillä. Ei sitä tarvi pelätä. Jos se ei kanna, niin ei siihen hukukaan. Vaikka joskus tuntuiskin siltä ( nimimerkillä kokemusta on ). Ainakin vaikkapa eron hetkellä. Kai tää rakastaminen lähtee siitä, että pystyy rakastamaan itseään, arvostamaan itseään, silloin sitä voi toimia tuohon suuntaan suhteessa toiseenkin. "Rakkaus on lahjomaton, sen eessä jokainen on alaston, se meidät eloon herättää. Voi luoja, ett´ se hyväillessään tekee kipeää ..."

Tämän viestin jälkeen keskustelu alkoi rönsytä nimmareihin sun muihin. Siirsin ne viestit tänne. Katsokaa hei hyvät ihmiset AINA, että asia josta kirjoitatte vastaa ketjun otsikkoa. Jos Musiikki-osioon on aloitettu Kaikki rakkaudesta -levyyn keskittyvä viestiketju, niin ei nimmarit yms. sovi sen paremmin Musiikki-aiheeseen tai kyseiseen viestiketjuun lainkaan. Asia valkenee, jos mietitte, että joku oikeasti on kiinnostunut mitä jostakin aiheesta on kirjoitettu, etsii mietteitä levystä, luulee otsikon perusteella löytäneensä ja kohtaakin jotain ihan muuta. Tuolla Yleisen keskustelun puolella rönsyilyä voidaan vähän paremmin sietää, mutta silloin kun keskustellaan Perunateatterista ja sen musiikista, olkaahan tarkkoja.

Tuli tässä aamukahvia juodessa mieleen, että onkohan tällä levyllä samanlaisia yhtymäkohtia biisien välillä kuin BOBilla? Jos joku ei ole tarkemmin perehtynyt, niin BOB-levyllähän käsitellään nokkelasti samaa tarinaa kahdessa eri biisissä. Kiitti hei -biisissä metsuri käy aina samassa lounaskahvilassa nähdäkseen huoltoaseman myyjättären, johon on palavasti ihastunut. Kyseinen myyjätär esiintyy myöhemmin levyllä kappaleessa Seinä-Joe, jossa tulevaisuutta pakkomielteisen järjestelmällisesti miettivä tarinan päähenkilö suunnittelee tulevia projekteja, eli autopesulan perustamista ja vaimon houkuttelemista perustamaan lounaskahvilan. Eli onkohan myös Kaikki rakkaudesta -levyllä samanlaisia yhteyksiä biisien välillä? Nopeasti mietittynä jonkinlaisia jatkumoja voi miettiä vaikkapa kappaleiden Rakkaus on ja Tervetuloa välille. Tai Tervetuloa ja Vähät rakkaudesta välille. Ja vaikkapa Suudellaan ja Jätkä taksissa välille.

View Full Version: Kaikki rakkaudesta